Aalto-yliopiston superpinnoite voi tuoda suksiin uutta luistoa

Aalto-yliopistossa kehitetty superhydrofobinen eli vettä voimakkaasti hylkivä panssaripinnoite saattaa pian antaa lisävauhtia suksille.

Tutkijat suunnittelevat parhaillaan yhteistyötä urheiluvälineyrityksen kanssa.

”Superhydrofobiset suksen pohjat pienentävät suksen ja lumen välistä kitkaa, jolloin sukset luistavat paremmin”, kuvailee materiaalitutkija Ville Jokinen.

Professori Robin Rasin tutkimusryhmän rakentama uusi pinnoite sopii suksiin siksikin, että se kestää vaurioitumatta myös kovaa kulutusta.

Näin se eroaa edukseen aiemmista superhydrofobisista pinnoista, jotka ovat alttiita viilloille, naarmuille ja lommoille.

”Pinnoitteen kestävyys on vähintään kymmenkertainen nyt kaupallisesti saatavilla oleviin superhydrofobisiin pinnoitteisiin verrattuna”, Ras sanoo.

Tutkimusartikkeli pinnoitteesta on julkaistu Nature-lehdessä.

Muitakin sovelluskohteita tutkitaan

Sukset eivät ole ainoa mahdollinen keksinnön sovelluskohde.

Vettä ja likaa hylkivät pinnat eivät myöskään jäädy, höyrysty tai kerää bakteereja.

Ominaisuuksien ansiosta pinnoitteesta voivat hyötyä esimerkiksi elektroniikkateollisuus, lentoliikenne, lasi- ja optiikkateollisuus sekä lääketiede ja biolääketiede.

Tutkijat ovat jo aiemmin osoittaneet pinnoitteen toimivuuden kovissa materiaaleissa. Nyt he selvittävät sen käyttöä muoveissa ja muissa joustavissa materiaaleissa sekä puun ja paperin pinnalla.

”Neuvottelemme mahdollisista sovelluksista useiden yritysten kanssa”, kertoo materiaalitieteen professori Sami Franssila.

”Panssarikuviointia voisi hyödyntää monissa sään armoilla olevissa laitteissa, kuten säämittalaitteissa ja kännyköiden tukiasemissa.”

Ryhmä tutkii innovaation kaupallistamista Business Finlandin tuoreen rahoituksen turvin. Lisäksi ryhmä on saanut rahoituksen Jane ja Aatos Erkon säätiöltä ja Teknologiateollisuuden 100-vuotissäätiöltä.

Aiheesta aiemmin: Hajoamaton panssaripinnoite karkottaa veden ja lian

Kerro meille mielipiteesi!

 

Anna palautetta

Lisää uutisia