Äijänhoidon perusteet

TOISIN KUIN luullaan Suomen suosituin kotieläin ei ole koira eikä kissa vaan äijä. Lähes joka taloudesta löytyy joko päivystävä tai vieraileva äijä.

Äijä pääsee sisätiloihin usein huomaamatta. Ennen ajan hampaan puraisua ja telomeerien rispaantumista äijä voi näyttää salskealta nuorelta mieheltä.

Miehen metamorfoosi toimii kuitenkin päinvastaiseen suuntaan kuin perhosen.

Vatsalihaksiaan uimarannalla esittelevästä oliosta tulee kotoutumisvaiheen jälkeen jättikokoinen toukka. Vatsanympärys kasvaa samoihin lukuihin pituuden kanssa.

Äijän pito ei aina ole vapaaehtoista, sillä äijästä on usein vaikeampi päästä eroon kuin lutikoista tai pölypunkeista.

Pahimmillaan karkotus vaatii käräjäoikeuden päätöksen ja lähestymiskiellon. Sekään ei aina auta. Äijä voi olla sitkeää lajia.

ÄIJÄN KOTIRUOKINTAKIN voi tuottaa hankaluuksia. Kusti ja Mirri -puoti ei myy valmiita annoksia, vaan sapuska on haettava marketista tai tuotatettava kuppiloista VolBolt-palvelulla.

Jälkimmäisessä piilee vaara. Kuppiloiden tarjonta on äijille liian rasvaista ja runsaskalorista.

Tunnollisen äijänomistajan kannattaa itse valmistaa kuivamuona, joka ei sisällä prosenttipitoista kostuketta.

Kostukkeiden välttäminen on huomioitava myös äijää ulkoilutettaessa. Reitti ei saa kulkea kapakan kautta eikä varsinkaan viedä nokkakärryn kanssa Tallinnaan.

ÄIJÄÄ EI PIDÄ päästää sohvalle ”katsomaan urheilua”. Äijillä on lajityypillinen tapa suorittaa katselu makuuasennossa ja nestemäisiä virvokkeita lipittäen.

Laiskana lajina äijät ulkoistavat fyysiset ponnistelut ammattilaisille ja antautuvat itse vaarallisille tunnetiloille.

Tiede ei ole pystynyt selvittämään, aiheuttaako kotijoukkueen menestys vai tappio enemmän sydänkohtauksia. Tämänhetkinen tulos on 50–60.

Äijä on kuitenkin terve, kun se leikkii. Asunnossa on siksi hyvä olla äijäluola.

Kädentaitoiselle voi antaa luvan askarteluhuoneen tai konepajan rakentamiseen. Norminörtille riittää keinonahkainen pelituoli ja vesijäähdytetty tietokone.

MAASEUDULLA ÄIJÄNHOITO on helpompaa. Pihalle mahtuu paljon autonraatoja, joiden ronkkimisessa saa kulumaan vuosikymmeniä ilman muita virikeleluja.

Energisimmät äijät kannattaa komentaa omakotitalon rakennushankkeeseen. Kun urakan aloittaa kolmenkympin korvilla, lopputarkastuksen ehtii tehdä juuri ennen vanhuusiän dementian iskemistä.

Paremman puutteessa äijän voi usuttaa rakentamaan veneen. Veneestä ei tosin tule valmista koskaan, joten sen myyminen ilman CE-merkintää jää pääsääntöisesti lesken huoleksi.

JOS JOKU vielä sattuu olemaan äijää vailla ja sellaisen haluaa, vapaita yksilöitä on kyllä tarjolla. Ongelmia saattaa tulla, jos tahtoo äijän, joka ei lotraa eikä katkokävele.

Kun tinkii laatuvaatimuksista, sopivan rescue-äijän voi löytää rautakaupan työkaluhyllyjen 34 ja 38 välistä. Vapaana liikkuvia äijiä on nähty myös tietotekniikkayritysten emolevy- ja reititinvitriinien tienoilla.

Sen sijaan esimerkiksi joogatunneille ei kannata verkkojaan asettaa. Niillä äijä ei liiku eikä käy pyydykseen.

Keemikko
Äijäluolamies

Kirjoittaja on Kemia-lehden pakinoitsija, joka väittää katsovansa maailmaa erlenmeyerlasien läpi. Valkoisen takin alla piilee kuitenkin monitaitoinen maailmankansalainen, jolle mikään inhimillinen ei ole vierasta.

Kerro meille mielipiteesi!

 

Anna palautetta

Lisää uutisia