Älyanturit seuraamaan kuljettajia ja potilaita

Uudessa eurooppalaisessa suurhankkeessa kehitetään muun muassa liikenteeseen ja terveydenhuoltoon tarkoitettuja älykkäitä antureita.

Toukokuussa käynnistynyttä kolmevuotista Next Perception -hanketta johtaa Teknologian tutkimuskeskus VTT.

Yhteensä tutkimukseen osallistuu 43 tieteen ja elinkeinoelämän toimijaa seitsemästä maasta.

Anturi monitoroi jopa kuljettajan tunteita

Liikenneturvallisuutta parannetaan hankkeessa anturiratkaisuilla, jotka tekevät automatisoidusta ajamisesta turvallisempaa erityisesti kaupungeissa ja vaikeissa sääoloissa.

Tulevaisuuden älykkäät sensorit valvovat kuljettajan kognitiivista tilaa ja noteeraavat esimerkiksi keskittymiskyvyn häiriintymisen ja vireystilan laskun.

Lisäksi ne voivat tunnistaa jopa erilaisia tunteita, kuten ahdistuneisuuden, vihaisuuden tai paniikin.

Antureihin perustuva valvontajärjestelmä seuraa myös sekä kuljettajan että matkustajien asentoa, toimia ja aikeita. Tietoja käytetään autonomisten ajotoimintojen optimointiin.

Risteyksissä älysensorit havainnoivat kulkuneuvojen ja jalankulkijoiden sijainteja ja reittejä ja pyrkivät ennakoimaan heidän liikkeitään. Näin yritetään välttää yhteentörmäykset.

Apua etenkin vanhuksille ja monisairaille

Terveyden ja hyvinvoinnin osalta tutkimushanke keskittyy jatkuvaan terveydentilan seurantaan. Näin se tukee yksilökeskeistä terveydenhuoltoa ja potilaan aktiivista roolia hoitoprosessissa.

Hankkeessa kehitetään teknologioita mittaamaan erityisesti sellaisten ihmisten vointia ja käyttäytymistä, jotka tarvitsevat tavanomaista enemmän huolenpitoa. Heitä ovat esimerkiksi iäkkäät ja monisairaat potilaat.

Kerro meille mielipiteesi!

 

Anna palautetta

Lisää uutisia