Analyyttinen kemisti tuntee kuolan, hien ja maidon

Jelena Kivinen on kemian ammattilainen, jonka sisällä asuvat myös sarjakuvapiirtäjä ja roolipelaaja.

Analyyttisen kemian maisteri toimii nykyisin yrittäjänä omassa firmassaan ja pystyy näin säätelemään työaikojaan. Piirtämisen voi usein aloittaa heti, kun inspiraatio iskee.

Ruuhkavuosiaan elävä nainen on yrittämisen ja sarjakuvien tekemisen ohessa pienen lapsen äiti – joka on tietenkin ikuistanut myös kokemuksensa vanhemmuudesta sarjakuvan muotoon.

Blogin pohjalta julkaistu sarjakuvateos kantaa nettipäiväkirjan kanssa samaa otsikkoa, jonka tunnelmiin jokaisen tuoreen vanhemman lienee helppo samaistua: Kuolaa, hikeä ja maitoa kertoo sisällöstä olennaisimman.

Jokainen vanhempi on supersankari. Kuva: Hilkka Vähänen

Roolipelaaminen on puolestaan henkireikä, joka tarjoaa arjen puurtajalle kurkistuksia toiseen maailmaan. Pelihahmo voi tehdä asioita, jotka eivät oikeassa elämässä tulisi kuuloonkaan.

”Roolipelissä pääsee astumaan jonkun toisen kenkiin”, Kivinen kiteyttää.

Lims-järjestelmien osaaja

Jelena Kivisen yritys Avellana Learning Oy opastaa asiakkaitaan laboratorioiden tiedonhallintajärjestelmien limsien (Laboratory Information Management System) hyödyntämisessä.

”Ajattelin, että lims-alalla olisi tilaa ja tarvetta riippumattomalle konsultille, joka selvittäisi, millaisista ohjelmista asiakkaille on eniten hyötyä”, Kivinen kuvailee firmansa syntyhistoriaa.

Hän on huomannut, että vaikka limsit ovat tärkeä osa modernien laboratorioiden toimintaa, ne ovat monille vieraita.

”Yksi syy voi olla se, että yliopistossa niitä ei käsitellä lainkaan.”

Nuori yritys tarjoaa myös yksityisopetusta. Tähän mennessä suurin osa asiakkaista on ollut lääkikseen pyrkiviä lukiolaisia, jotka kaipaavat lisäoppia luonnontieteellisissä aineissa.

”Lähihoitajaopiskelijat puolestaan tarvitsevat apua lääkelaskuissa.”

Lue Kemistin kääntöpuoli -sarjan juttu Jelena Kivisestä kokonaisuudessaan täältä.

(Pääkuva: Hilkka Vähänen) Jelena Kivisen ruuhkaisessa elämänvaiheessa eteen osuu joskus tilanteita, joissa kaikki pallot eivät tahdo pysyä ilmassa. ”Sarjakuvieni lukijoilta tulevan palautteen perusteella on onneksi muitakin, joille sattuu ja tapahtuu”, kemisti virnistää. 

Kerro meille mielipiteesi!

 

Anna palautetta

Lisää uutisia