Antarktika-näyttely kertoo tieteenteosta äärioloissa

Helsingin yliopiston Luonnontieteellisessä museossa on avautunut näyttely, joka esittelee suomalaisen Aboa-tutkimusaseman päivittäistä elämää ja Etelämantereella tehtävää tutkimusta.

Vuonna 1989 valmistunut Aboa sijaitsee 130 kilometrin päässä rannikolta. Se on rakennettu 480 metrin korkeuteen vuorenhuipulle, joka työntyy esiin jäätiköstä.

Aivan lähellä toimii Ruotsin tutkimusasema Wasa, jonka kanssa suomalaiset tekevät yhteistyötä sekä tutkimuksessa että logistiikassa. Yhdessä asemat muodostavat Nordenskiöld Base Camp -tukikohdan.

Antarktika-näyttely kertoo muun muassa siitä, kuinka Etelämantereelle lähtöön täytyy valmistautua, miten sinne matkustetaan ja millaista tutkijan arki on ääriolosuhteissa.

”Aboa on kuin avaruusasema kotiplaneetallamme”, luonnehtii Suomen Etelämanner-operaatiot Finnarpin päällikkö Mika Kalakoski.

”Sinne ei tule sähkölinjoja tai vesijohtoa, eikä polttopuuta ole saatavilla.”

Ilmaston ja meren tutkimusta

Etelämanner on maailman puhtaimpia paikkoja. Sen takia pienimmätkin muutokset ilmastossa ovat siellä havaittavissa sekä ilmassa, lumessa, jäässä, vedessä että kivessä.

Suomalainen ilmastotutkimus Etelämantereella keskittyy ilmakehän vuorovaikutukseen lumen, merijään ja meren kanssa.

Aboan 30-vuotisen toiminnan aikana on saatu kerättyä valtava määrä tietoa koko maapallon tilasta ja siinä tapahtuvista muutoksista.

Alueella mitatut ilman lämpötilan, kosteuden, paineen ja koostumuksen sekä tuulen havaintosarjat ovat keskeinen osa maailmanlaajuista tutkimusaineistoa. Aineiston pohjalta voidaan kehittää monimutkaisia sää- ja ilmastomalleja.

Etelämantereella tehdään myös monipuolista merentutkimusta.

Tutkimusaluksilla mitataan meriveden koostumusta, tiheyttä, lämpötilaa ja virtausta ja kerätään näytteitä jäästä, vedestä, eliöistä ja merenpohjan kerrostumista.

(Kuva: Luonnontieteellinen museo) Antarktika-näyttely on avoinna 31. elokuuta 2021 asti.

Kerro meille mielipiteesi!

 

Anna palautetta

Lisää uutisia