Biojalostamojen sivuvirrat jalostuvat kalanrehuksi

Biojalostamojen sivuvirroista proteiinia, jolla voidaan korvata kalanrehussa nykyisin käytettävä ulkomainen soija.

Siinä idea, jonka perusteella espoolainen startup-yritys EniferBio on juuri kerännyt reilun miljoonan euron rahoituskokonaisuuden liiketoimintansa käynnistämiseen.

Rahoittajina toimivat ruokateknologiaan investoiva Nordic FoodTech VC ja tiedelähtöisiin startup-yrityksiin sijoittava Voima Ventures.

Pääsijoittajana toimivalle Nordic FoodTechille kyseessä on ensimmäinen sijoitus Suomessa.

Kestävä proteiinituotannon menetelmä on siivittänyt EniferBion myös kansainvälisille areenoille. Nuori suomalaisfirma kilpailee 100 000 euron palkinnosta eurooppalaisessa Food Venture Summit -tapahtumassa, joka järjestetään Pariisissa 28. marraskuuta.

Vanha konsti parempi kuin pussillinen uusia

EniferBio tuottaa sivuvirroista saatavan yksisoluproteiinin pekilosienen avulla. Keksintö itsessään ei ole uusi.

Pekilo-sienirihmastoa mikroskooppikuvassa. Sieni sopii poikkeuksellisen hyvin laimeiden sivuvirtojen muuttamiseen rehuksi. (Kuva: EniferBio)

Paecilomyces varioti -mikrosienikannan eristi jo 1970-luvulla metsäteollisuuden yhteinen tutkimusyksikkö Keskuslaboratorio Oy.

Laboratorio myös kehitti tekniikan, jolla hiilihydraattipitoisista liuoksista saatiin yksisoluproteiinia.

Menetelmällä puhdistettiin sittemmin sulfiittisellutuotannon sivuvirtoja Jämsänkosken ja Mäntän sellutehtaissa yli viidentoista vuoden ajan.

Samalla syntyi joukko Pekilo-nimellä markkinoituja proteiinituotteita, joita kokeiltiin muun muassa lehmien ja siipikarjan rehuissa.

Kun sellutuotantoa myöhemmin ryhdyttiin modernisoimaan ja viimeinen sulfiittiselluloosaprosessi vuonna 1991 suljettiin, tekniikka jäi pitkäksi aikaa hyllylle.

Sen nimi kuitenkin elää Mäntän vanhassa tehtaassa toimivassa kulttuurikeskuksessa, joka kantaa nimeä Pekilo.

Toimivuus osoitettu erilaisilla sivuvirroilla

EniferBio on parannellut vanhaa pekilomenetelmää modernin biotekniikan keinoin.

Teknologia on testattu ja sitä on hiottu VTT:n yrityshautomossa LaunchPadissä, jonka ensimmäinen spinoff EniferBio on.

Espoolaisyritys on osoittanut yksisoluproteiinin valmistusprosessin toimivuuden useilla erilaisilla sivuvirroilla.

”Lisäksi olemme uudistaneet prosessia niin, että tuotettu proteiini täyttää kalanrehun korkeat laatuvaatimukset”, kertoo EniferBion perustaja ja toimitusjohtaja Simo Ellilä.

Yrityksen tuotantomenetelmä mahdollistaa hänen mukaansa proteiiniomavaraisuuden. Mikä tärkeintä, teknologian pohjalle on rakennettavissa kannattava bisnes.

Pilottituotanto käyntiin ensi vuoden alussa

EniferBio on myös solminut yhteydet teollisuuteen ja kalanrehun tuottajiin. Seuraavaksi on vuorossa pilottituotannon valmistelu.

”Neuvottelemme sivuvirtojen tuottajien kanssa ja optimoimme prosessimme valitulle sivuvirralle”, Ellilä kertoo.

Pilottituotanto on määrä saada käyntiin vuoden 2021 alussa. Tarkoituksena on valmistaa nopeasti riittävä määrä proteiinia rehuvalmistajien testikäyttöön.

Päivi Ikonen

(Pääkuva: EniferBio) Biojalostamojen sivuvirroista prosessoidulla jauheella on korkea proteiinipitoisuus.

Kerro meille mielipiteesi!

 

Anna palautetta

Lisää uutisia