Biokemisti Riitta Puupponen-Pimiä on marjojen ystävä

Biokemisti Riitta Puupponen-Pimiä tuntee suomalaiset marjat ja ylistää niiden ominaisuuksia. ”Marjauutteet jopa tuhoavat sairaalabakteereita”, tutkija kertoo.

Sisko Loikkanen

”Marjat ovat minun juttuni”, kiteyttää elämäntyönsä johtava tutkija Riitta Puupponen-Pimiä Teknologian tutkimuskeskuksesta VTT:stä.

Koko uransa ajan suomalaisiin kasveihin paneutunut biokemisti kuuluu pioneerijoukkoon, joka alkoi pari vuosikymmentä sitten tutkia maamme tärkeimpien metsä- ja viljelymarjojen yhdisteitä ja antimikrobisia ominaisuuksia VTT:n biotekniikan laboratoriossa.

Mittava työ on tuottanut huikeasti osaamista ja useita teknologioita, joilla voidaan valmistaa uutteita marjojen sivuvirtamateriaalista ja soluviljelmistä.

Sivuvirtamateriaali tarkoittaa puristekakkua, joka jää jäljelle, kun marjasta on puristettu mehu. Kakku sisältää marjojen kuoret, siemenet ja tärkeät aktiiviaineet, polyfenolit. Arktiset kasvuolosuhteet tuottavat niitä poikkeuksellisen paljon juuri pohjoisiin marjoihin.

Erityisen hyviä ovat Rubus-suvun marjat, esimerkiksi lakka, vadelma ja mesimarja. Niissä on fenolipolymeereihin kuuluvia antimikrobisia ellagitanniineja, jotka VTT:n tutkijat osaavat ottaa talteen siemenkuoren pinnasta.

Ruuansulatuskanavan mikrobisto on kiinnostanut tiedeyhteisöä pitkään, mutta vasta viime aikoina on ymmärretty mikrobien merkitys terveelle iholle. Marjauutteissa kiinnostavaa on muun muassa se, että ne tepsivät ihon mikrobeihin.

”Marjojen fenoliyhdisteet estävät ihmiselle harmillisten tai patogeenisten mikrobien kasvua mutta eivät kuitenkaan vahingoita hyviä bakteereita”, Puupponen-Pimiä kertoo.

Erityisen jännittävä on havainto, että marjauutteet voivat tuhota antibiooteille vastustuskykyisiä sairaalabakteereita, myös pahamaineista mrsa:ta.

Tutkijat testaavat parhaillaan uutteiden tehoa ilkeisiin bakteereihin yhteishankkeessa Helsingin yliopistollisen keskussairaalan kanssa.

Lähes viidennes ihmisistä kantaa tietämättään mrsa-bakteeria. Leikkaukseen joutuminen on heille muita suurempi riski.

”He voisivat ennen leikkausta pyyhkiä ihoaan vaikkapa viikon ajan lakkauutetta sisältävällä tuotteella. Käsittelyn jälkeen heillä ei enää leikkaustilanteessa olisi mrsa-bakteeria”, Puupponen-Pimiä kuvailee.

Tutkijan mukaan sairaalakäyttöön saattaisi sopia jo pelkkä raakauute, mutta myös lakan vaikuttava yhdiste on tiedossa. Sitä voitaisiin hyödyntää esimerkiksi nenäsumutteessa, sillä resistenttejä bakteereja tavataan eniten juuri nenässä ja poskilla.

Opit Otaniemestä

Riitta Puupponen-Pimiän sisällä on asunut tutkija pienestä pitäen. Hän sai jo alakoululaisena lahjaksi oman mikroskoopin, jonka avulla oli hienoa syventyä lähistöltä kerättyisiin näytteisiin, kuten koirankarvoihin. Työn tulokset raportoitiin tunnollisesti muistivihkoon.

Nuoren tieteilijän innostusta nostatti naapurissa asunut tunnettu biologipariskunta, Marja ja Veikko Sorsa, joista tuli monella tavoin tytön esikuvia.

”Koska Sorsilla oli vehnäterrieri, ensimmäinen oma koirani oli samaa rotua”, Puupponen-Pimiä hymyilee.

Espoon Tapiolassa varttuneelle Puupposelle oli selvää, että opintie jatkuisi koulun jälkeen viereiseen Otaniemeen. Siellä voisi opiskella biokemiaa eli biologiaa hieman toisenlaisesta kulmasta.

Lisäksi kemian, biologian ja tekniikan yhdistelmä kuulosti alalta, josta voisi poikia mielenkiintoisia sovelluksia.

”Sekin varmasti vaikutti, että meillä on koko suku valmistunut Teknillisestä korkeakoulusta, äitini kemisti-insinööriksi, isä ja veli rakennusinsinööreiksi.”

Otaniemessä vuonna 1975 aloittanut biokemian fuksi valitsi sivuaineikseen mikrobiologian ja orgaanisen kemian.

Opintoihin kuului paljon laboratoriotöitä, alkuun analyyttisen ja orgaanisen kemian, myöhemmin biokemian ja mikrobiologian kokeita. Puupponen-Pimiä on aina pitänyt ”käsillä tekemisestä”, joten myös laboratoriossa työskentely oli mieluisaa puuhaa.

Teorian oppitunneista teekkarin mieleen jäivät erityisesti biokemian professorin Veli Kauppisen pitämät luennot.

”Hän oli todella hyvä. Siksi päätin tehdä diplomityöni juuri hänen ohjauksessaan.”

Diplomityössään Puupponen-Pimiä tutki lääkekasvi digitaliksen eli sormustinkukan glykosideja.

Kun Kauppinen ja hänen kasvibiotekniikan tutkimusryhmänsä vaihtoivat Teknillisestä korkeakoulusta VTT:hen, mukana siirtyi myös Puupponen-Pimiä.

”Siinä vaiheessa tein lisensiaatintyötä, jota olin jo muutenkin viimeistellyt VTT:n tiloissa, vaikka samaan aikaan toiminkin assistenttina TKK:ssa.”

Tekniikan tohtoriksi Puupponen-Pimiä väitteli vuonna 1995, jolloin hän oli jo muutaman vuoden työskennellyt VTT:n leivissä.

Virtaa patikoinnista

Vapaa-aikanaan Riitta Puupponen-Pimiä kertoo olevansa ”intohimoinen kävelijä”. Ulkoilukaverina on perheen viisivuotias berninpaimenkoira Noona.

”Viikonloppuisin patikoimme aamulla puolentoista tunnin lenkin ja päivällä vielä toisen vähän lyhyemmän, säätilasta riippumatta. Noonan mielestä on itse asiassa sitä parempi, mitä kylmempää ja sateisempaa”, Puupponen-Pimiä hymyilee.

Tieteentekijä hoitaa kuntoaan myös joogaamalla, mutta toinen ”erityinen intohimo” hänelle ovat erilaiset käsityöt ja askartelu. Nuorempana hän ompeli itse suuren osan sekä omista että lastensa vaatteista.

”Myös jokin neule on menossa aina. Ensimmäinen tyttärentytär sai jouluksi sukat ja villatakin.”

Harrastuksesta on ollut yllättävää hyötyä myös työelämässä.

”Olemme veljeni vaimon kanssa järjestäneet askartelukursseja päiväkodeissa ja työpaikoilla. Kerran pidimme kurssin eräässä työhöni liittyvässä yrityksessä, jossa olikin innokkaita osallistujia. Sen jälkeen yritys osallistui isoon työprojektiimme”, tutkija nauraa.

Riitta Puupponen-Pimiä on paitsi marjatutkija myös marjojen suurkuluttaja, jota harmittaa, että arvokas aarre jää paljolti mätänemään metsiin.

”Luonnonmarjojen vuotuinen sato arvioidaan 500 miljoonaksi kiloksi, josta tätä nykyä hyödynnetään vain pieni osa.”

Ikävää on sekin, että myös kerätyistä marjoista teollisuus käyttää vain osan. Lakasta puristetaan tyypillisesti mehu ja otetaan talteen siemenöljy, mutta loppu menee roskiin.

Marjojen ystävän tähtäimessä kangastelee toisenlainen tulevaisuus.

”Haluaisin rakentaa kotimaisille marjoille uuden arvoketjun, jossa niistä käytetään hyödyksi kaikki, eikä jätettä jää lainkaan.”

Juttu on ilmestynyt ensimmäisen kerran Suomalaiset naiset ja kemia -sarjassa Kemia-lehdessä 1/2020.

 

Riitta Puupponen-Pimiä

  • Syntynyt Helsingissä vuonna 1956.
  • Ylioppilas 1975, Tapiolan yhteiskoulu.
  • Diplomi-insinööri (biokemia) 1983, tekniikan lisensiaatti (biokemia ja mikrobiologia) 1988, tekniikan tohtori (kasvibiotekniikka) 1995, Teknillinen korkeakoulu.
  • Teknillinen korkeakoulu: biokemian assistentti 1983–1988.
  • Suomen Akatemia: tutkija 1988–1991.
  • VTT: tutkija, ryhmänjohtaja ja vanhempi tutkija 1991–2013, johtava tutkija (kasvibiotekniikka) 2013–.
  • Helsingin yliopiston farmasian tiedekunta: dosentti 2009–.
  • 37 vertaisarvioitua ja iso joukko muita tutkimusjulkaisuja. Ohjannut useita gradu- ja diplomitöitä.
  • Kymmenen patenttia tai patenttihakemusta.
  • Perheeseen kuuluu aviomies ja neljä aikuista tytärtä.
  • Harrastaa kävelyä, joogaa, käsitöitä ja askartelua.

(Kuva VTT) ”Kunpa kaikki tajuaisivat, millainen valtava aarre meillä on metsiemme luomumarjoissa”, tutkija Riitta Puupponen-Pimiä toivoo.

Kerro meille mielipiteesi!

 

Anna palautetta

Lisää uutisia