Borealis Polymers vihreän siirtymän veturiyritykseksi

Muoviyhtiö Borealis Polymers on saanut uudelle innovaatiohankkeelleen Business Finlandin 20 miljoonan euron rahoituksen.

Samalla Borealiksesta tulee yksi Business Finlandin vihreän siirtymän veturiyrityksistä.

Yhtiön Spirit (Sustainable Plastics Industry Transformation) -hanke jakautuu kolmeen osa-alueeseen, joista ensimmäinen on fossiilisten syöttöaineiden korvaaminen uusiutuvilla.

Toiseksi Borealis pyrkii kehittämään muovien sekä mekaanista että kemiallista kierrätystä.

Kolmas osa-alue on tuotannon muuttaminen hiilineutraaliksi sähköistämällä sekä hyödyntämällä vetyä ja uusiutuvaa sähköä.

”On hienoa päästä toteuttamaan suomalaisen muoviteollisuuden muutosta kohti kestävämpää tulevaisuutta yhteistyössä nykyisten ja uusien kumppaneiden kanssa”, sanoo Borealis Polymers Oy:n toimitusjohtaja Salla Roni-Poranen.

”Monien mahdollisuuksien materiaali”

Roni-Poranen muistuttaa, että muovi on monien mahdollisuuksien materiaali ja tärkeä osa taloudellista kasvua. Nykyään sen kestävää käyttöä kuitenkin varjostaa fossiilinen raaka-ainepohja ja maapallon roskaantuminen.

”Tarvitsemme innovaatioita muovin raaka-ainepohjan muuttamiseksi fossiilisista uusiutuviin, hiilineutraalien tuotantoprosessien kehittämiseksi sekä kierrätyksen edistämiseksi, jotta muovi ei enää päädy polttoon tai luontoon.”

Borealiksen tavoitteena on korvata 33 prosenttia fossiilisista raaka-aineista uusiutuvilla tai kierrätettävillä raaka-aineilla vuoteen 2030 mennessä. Tuotannon on määrä olla hiilineutraalia vuoteen 2045 mennessä.

Veturihankkeita nyt yksitoista

Business Finland myönsi 20 miljoonan rahoituksen myös toiselle uudelle veturiyritykselle, telakkayhtiö Meyer Turulle.

Borealis, Meyer ja joulukuussa 2021 rahoitetut kolme muuta veturiyritystä sitoutuvat lisäämään tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoimintaansa Suomessa yhteensä yli 500 miljoonaa euroa. Samalla syntyy satoja uusia TKI-työpaikkoja.

Veturihankkeet ovat Business Finlandin suurimpia yksittäisiä rahoituspäätöksiä. Käynnissä on jo 11 veturihanketta. Business Finland suunnittelee rahoittavansa myös veturiyritysten kumppaneita 50 miljoonan euron summalla.

(Kuva Borealis Polymers) Uudet innovaatiot vievät muovinvalmistusta kohti kestävää tulevaisuutta, sanoo Borealis Polymers Oy:n toimitusjohtaja Salla Roni-Poranen.

Kerro meille mielipiteesi!

 

Anna palautetta

Lisää uutisia