Uutiset ja artikkelit

Uutiset

Tutkijat onnistuivat luomaan pinnoitteen, joka on vedelle kaikkein liukkain. Löydöstä on hyötyä kaikissa paikoissa, joissa tarvitaan nestettä hylkiviä pintoja.
Vuoden viimeinen, yli 60-sivuinen Kemia-lehti keskittyy vetyyn. Lehti ilmestyy 5.12. Vielä ehdit mukaan mainostajaksi!
Suomen uusin kvanttitietokone on osoitus vahvasta kansallisesta teknologiaosaamisesta ja kyvystä skaalata koneita yhä paremmiksi ratkaisemaan monimutkaisia ongelmia.
Vaikka pakkausmuovi ei soveltuisi perinteiseen kierrätykseen, siitä voi tehdä uutta öljyä Sumin ja Wastewisen käynnistämän yhteistyön avulla.
Suomalainen Petri Murto kehittää maineikkaassa Cambridgen yliopistossa uusia valonlähteitä OLED-teknologiaan. Käytännön sovelluskohteita voivat olla esimerkiksi televisiot, ohuet ja taipuisat puhelinten
”Oli hauska todeta, että Kemian Nobel-palkinto myönnettiin tänä vuonna aidosti kemian alalle, materiaalikemiaan. Monestihan kemian palkinnot ovat liittyneet esimerkiksi lääketieteeseen”,
Aalto-yliopiston vetämä tutkimushanke lämpöön reagoivasta LCE-kankaasta on herättänyt paljon mielenkiintoa maailmalla.
Kaikki Suomen mäntyöljytoimijat ovat sitoutuneet estämään mäntyöljypäästöt Suomen merialueilla. Seuraavaksi tavoitteena on estää päästöt koko Itämerellä.
Aalto-yliopistoon syntyy innovaatiokeskus, jonka tehtävänä on koordinoida ja yhdistää monitieteistä vetytutkimustoimintaa.

Luetuimmat

Uusimmat työpaikat

Ilmoita avoimesta työpaikasta!

Tutustu ilmoittajasisältöön

Kirjaudu sisään

* pakollinen kenttä