D-vitamiinilla ei yhteyttä lasten ykköstyypin diabetekseen

Ykköstyypin diabetekseen sairastuvien lasten ja terveiden lasten elimistön D-vitamiinipitoisuuksissa ei ole eroja missään ikävaiheessa.

Näin kertovat tuoreen väitöstutkimuksen tulokset.

Tutkija Marjaana Mäkinen mittasi D-vitamiinin varastomuotoa vuosina 1994–2004 syntyneiltä lapsilta, joiden terveyttä seurattiin 15-vuotiaaksi asti.

Lasten veren vitamiinipitoisuudet olivat alhaisimmillaan eli keskimäärin 30 nanomoolia litraa kohden heti syntymän jälkeen. Riittävä pitoisuus on 50 nanomoolia.

Syynä oli se, että lasten äidit yleensä käyttäneet raskausaikanaan D-vitamiinivalmisteita eivätkä myöskään saaneet tarpeeksi vitamiinia ruuastaan.

Asialla ei kuitenkaan ollut vaikutusta lasten sairastumiseen tyypin 1 diabetekseen.

Syntymävuodenajalla merkitystä

Eniten D-vitamiinia oli heti syntymän jälkeen niillä lapsilla, jotka olivat syntyneet kesällä.

Vaikutusta oli myös äidin iällä: mitä vanhempi äiti, sitä korkeampi lapsen veren D-vitamiinipitoisuus.

Lisäksi merkitystä oli syntymäpaikalla. Keskimäärin korkeimmat pitoisuudet oli turkulaislapsilla, matalimmat Oulussa syntyneillä.

Lasten matalatkin D-vitamiinipitoisuudet alkoivat nousta pian, kun heille alettiin suositusten mukaan antaa kaksiviikkoisina vitamiinitippoja.

Positiivisia vaikutuksia oli myös maitotuotteiden D-vitaminoinnilla, joka aloitettiin Suomessa vuonna 2003.

Ykköstyypin diabeteksen syy yhä tuntematon

Ykköstyypin diabeteksen syytä ei vielä tiedetä eikä sen syntymekanismeja tunneta.

On siksi mahdollista, että vaikka Mäkisen tutkimuksessa ei löytynyt yhteyttä D-vitamiinin ja diabeteksen välillä, vitamiinilla voi olla vaikutusta sairauden puhkeamiseen joillakin yksilöillä.

”Joka tapauksessa riittävä D-vitamiinin saanti on tärkeää ja siitä on monia terveydellisiä hyötyjä”, tutkija muistuttaa.

Filosofian maisteri Marjaana Mäkisen väitöskirja Vitamin D and type 1 diabetes – Serum 25-hydroxyvitamin D concentrations and risk of type 1 diabetes in children tarkastetaan Turun yliopistossa 21. helmikuuta 2020.

(Kuvituskuva) Veren D-vitamiinipitoisuus on aluksi suurin kesällä syntyneillä lapsilla. Vitamiinin riittävästä saannista täytyy pitää huolta, vaikka asia ei diabetekseen sairastumiseen liittyisikään.

Kerro meille mielipiteesi!

 

Anna palautetta

Lisää uutisia