Erikoiskemikaalit vauhdittavat muovien kiertotaloutta

Yli sadassa maassa toimiva erikoiskemikaaliyhtiö Evonik aikoo kohentaa uusiomuovien markkina-asemaa muoviteollisuuden arvoketjussa.

Saksan Essenissä pääkonttoriaan pitävä Evonik Industries AG on käynnistänyt globaalin ohjelman, jolla se tavoittelee muovien kiertotaloudessa yli 350 miljoonan lisämyyntiä vuoteen 2030 mennessä.

Keinoina Evonikilla ovat uudet teknologiat, lisäaineet ja erikoiskemikaalit, jotka parantavat muovijätteen kierrätysprosesseja.

Laadukkaampaa uusiomuovia

Yhtiöllä on ratkaisuja sekä mekaaniseen kierrätykseen että kemialliseen kierrätykseen.

Mekaanisessa kierrätyksessä muovijäte tyypillisesti murskataan ja pestään ennen kuin se sulatetaan ja granuloidaan kierrätetyksi uusiomuoviksi.

Pakkausten etikettejä voi olla vaikea saada pesuprosessissa irrotettua niin, ettei niistä jäisi muoviin jäämiä. Evonikin räätälöidyillä tensideillä etiketit irtoavat nopeasti.

Tietyt erikoiskemikaalit puolestaan vähentävät vaahtoamista pesuvaiheessa ja toiset nopeuttavat materiaalin kuivaamista. Näin säästyy energiaa. Tarjolla on myös vaikuttavia aineita, jotka poistavat uusiomuovista hajuja.

Yhtiö arvioi, että tällaiset ratkaisut voivat lisätä korkealaatuisen uusiomuovin tuotantoa kierrätysprosessissa jopa viisi prosenttia.

Evonikin tavoitteena on, että ratkaisut otettaisiin vuoteen 2025 mennessä käyttöön yhteensä 400 000 muovijätetonnin kierrätysprosesseissa.

Myös kemiallista kierrätystä kehitetään

Kemiallisen kierrätyksen puolella Evonik kehittää parhaillaan prosesseja, jotka helpottavat haitta-aineiden saastuttamien PET-muovijätteiden metanointia molekyyleiksi, joista voi valmistaa uusia tuotteita.

Yhtiö tarjoaa myös lisäaineita, katalysaattoreita ja membraanikalvoteknologiaa pyrolyysiöljyjen ja synteesikaasujen tuotanto- ja puhdistusprosesseihin.

”Haluamme hyödyntää osaamistamme luodaksemme uusia materiaalikiertoja, jotka vähentävät fossiilisten raaka-aineiden käyttöä. Resurssien viisaampi käyttö ja ilmaston suojelu johdattavat meitä kohti kiertotaloutta”, sanoo Evonikin hallituksen puheenjohtaja Harald Schwager yhtiön tiedotteessa.

Evonikin kiertotalousohjelman johtaja Laura Kjeldsen korostaa innovaatioiden ja yhteistyön merkitystä:

”Yhteistyössä mukana on koko muovien arvoketju.”

Elina Saarinen

Kuva: Evonik

Kerro meille mielipiteesi!

 

Anna palautetta

Lisää uutisia