FinnGen-hankkeen uusia tuloksia avattiin tiedeyhteisölle

FinnGen-hankkeen tuloksia on avattu kansainvälisen tutkimusyhteisön vapaasti hyödynnettäviksi. Uudet geenitiedot perustuvat 135 000 suomalaisen aineistoon.

Vuonna 2017 käynnistynyt FinnGen on laaja julkisen ja yksityisen sektorin yhteinen genomitutkimushanke.

Viime viikolla julkaistu uusi tulosaineisto pohjaa biopankkitutkimukseen osallistuneiden suomalaisten koodattuun tutkimustietoon. Tulokset eivät sisällä yksilötason tietoa.

Aineiston odotetaan olevan suureksi hyödyksi eri puolilla maailmaa työskenteleville tutkijoille, jotka selvittävät sairauksien geneettisiä syntymekanismeja.

Tiedostot vapaasti ladattavissa

FinnGenin tutkijat ovat tuottaneet nyt julkaistua aineistoa varten tietoa yli 700 000 genomin variantista eli vaihtelevasta kohdasta.

Tietoa on tilastollisten menetelmien avulla täydennetty niin, että se kattaa reilut 16 miljoonaa geenivarianttia.

Lisäksi suomalaistutkijat ovat tuottaneet tietoa runsaasta 1 800 sairausmuuttujasta ja analysoineet niiden ja geenivarianttien väliset yhteydet.

Tuloksiin pääsee tutustumaan tarkoitusta varten luodulla FinnGenin selaintyökalulla.

Tulostiedostot ovat ladattavissa ilmaiseksi jatkotutkimuksia varten.

”Hyötyä mahdollisimman monen terveydelle”

Ensimmäinen erä FinnGen-hankkeen tutkimustuloksia julkaistiin tammikuussa 2020. Aineiston on tähän mennessä ladannut liki 350 tutkijaa ympäri maailman.

Aineiston ansiosta on jo saatu uutta tietoa esimerkiksi silmänpainetaudin, tulehduksellisen suolistosairauden ja  kymmenien muiden yleisten sairauksien synnystä.

”Tavoitteenamme on, että tutkimuksemme tulokset hyödyttäisivät tulevaisuudessa mahdollisimman monien ihmisten terveyttä, niin Suomessa kuin muuallakin”, sanoo FinnGenin tieteellinen johtaja Aarno Palotie Helsingin yliopistosta.


 

MAINOS

Tilaa Kemia-lehti, saat lahjaksi käsidesin!

  • Kiitä opettajaa ja lahjoita lehti kouluun – 29 euroa
  • Kannusta koululaista tai opiskelijaa lehtilahjalla – 49 euroa
  • Tilaa lehti itsellesi tai lahjaksi läheiselle – 69 euroa
  • Saat lahjaksi innovatiivisen, kotimaisen Nolla-käsidesin. Lue lisää: Käsidesivaahto tehoaa myös koronavirukseen.
  • Kampanja jatkuu 30.6.2020 asti.

Katso lisätiedot ja tartu tarjoukseen.

Tilaamalla lehden tuet kotimaista työtä, tutkimusta ja journalismia.

Kerro meille mielipiteesi!

 

Anna palautetta

Lisää uutisia