Fortum aikoo kierrättää jätteenpolton hiilipäästöt uusiksi materiaaleiksi

Energiayhtiö Fortum on aloittanut Riihimäen jätteenpolttolaitoksessaan pilotin, jonka tavoitteena on ottaa laitoksesta vapautuva hiilidioksidi talteen ja käyttää se raaka-aineena uusien materiaalien valmistuksessa.

Tulevaisuudessa Fortum aikoo keskittyä entistä enemmän materiaalien tuottamiseen kierrätysprosessista.

”Carbon2x-konseptissa hiilidioksidi on arvokas raaka-aine, josta voidaan valmistaa uusia materiaaleja. Samalla vähennämme riippuvuutta fossiilisista raaka-aineista ja parannamme Euroopan omavaraisuutta”, sanoo kierrätys- ja jäteliiketoiminnan johtaja Kalle Saarimaa Fortumin tiedotteessa.

Carbon2x on Fortumin kierrätys- ja jäteliiketoiminnan strateginen ohjelma, jonka avulla yhtiö vähentää jätteenkäsittelytoimintansa hiilidioksidipäästöjä ja tuottaa raaka-aineita uusiin tuotteisiin.

Carbon2x-ohjelma toteuttaa osaltaan Fortumin tavoitetta olla hiilineutraali Euroopan sähköntuotannossa vuonna 2035.

Alkuvaiheessa metaania, myöhemmin erikoismuoveja

Uuden pilotin ensimmäisessä vaiheessa Riihimäen jätteenpolttolaitoksen piipun päästä kerättävään hiilidioksidiin yhdistetään vetyä, minkä seurauksena syntyy metaania.

”Näemme metaanin valmistamisen kuitenkin vain välivaiheena ja olemme huomattavasti kiinnostuneempia korkeamman jalostusasteen tuotteiden, kuten erikoismuovien, valmistuksesta”, kertoo Carbon2x-hankejohtaja Tony Rehn.

Yhtiön mukaan Euroopassa on satoja jätteenpolttolaitoksia, joihin Carbon2x-konseptia voitaisiin soveltaa.

Maanosassa syntyy vuosittain lähes 100 miljoonaa tonnia jätettä, joka muutetaan energiaksi polttamalla.

Kierrätykseen kelpaamattomien jätteiden polttaminen on Fortumin mukaan tärkeä osa nykyistä jätehuoltojärjestelmää ja energiantuotantoa, mutta polttamisesta aiheutuu myös haitallisia päästöjä.

Toisaalta jätteet sisältävät myös valtavia määriä hiiltä, joka on oikein hyödynnettynä arvokas materiaalien raaka-aine. Hiiltä ei saada riittävästi kierrätettyä nykyisin mekaanisin menetelmin, jotka perustuvat erilliskeräykseen ja materiaalien puhdistamiseen.

Muovipakkausten kierrätysaste kaksinkertaiseksi

Fortumin alustavan analyysin mukaan jopa 90 prosenttia jätteiden sisältämästä hiilestä voitaisiin saada kiertoon täydentämällä muovin mekaanista kierrätystä jätteen polttoteknologialla, jossa hiilipäästöt kerätään talteen ja hyödynnetään uusien materiaalien valmistuksessa.

”Lopputuloksena jätteenpolton ilmastovaikutus painuisi nettonegatiiviseksi ja muovipakkausten kierrätysaste voitaisiin Suomessa kaksinkertaistaa nykytasosta vuoteen 2030 mennessä”, Kalle Saarimaa sanoo.

(Kuva Fortum) Fortumin pilottihanke Riihimäen jätteenpolttolaitoksessa pääsee vauhtiin kevään 2022 aikana.


 

Tilaa Kemia-lehti loppuvuodeksi 2022 ja auta Ukrainaa!

  • Tilaa itsellesi tai lahjaksi läheiselle – 66 euroa.
  • Kannusta koululaista tai opiskelijaa lehtilahjalla – 44 euroa.
  • Kiitä opettajaa ja lahjoita lehti kouluun – 18 euroa.
  • Lahjoitamme puolet tilausmaksusta ukrainalaisten auttamiseen Pelastakaa Lapset ry:n kautta.

Katso lisätiedot ja tee tilaus täällä.

Kerro meille mielipiteesi!

 

Anna palautetta

Lisää uutisia