Fortumin ja Uniperin ensimmäinen tuulivoimahanke käyntiin

Fortumin ja saksalaisen energiayhtiön Uniperin yhteinen Wind & Solar -tiimi käynnistää ensimmäisen tuulivoimaprojektinsa.

Fortum tekee 380 megawatin tuulipuistoinvestoinnin Närpiöön ja Kristiinankaupunkiin. Yhteistyössä on mukana energiayhtiö Helen Oy.

Pjelax-Bölen ja Kristinestad Norrin puistot käsittävät 56 tuulivoimalaa, joiden vuotuinen sähköntuotanto on noin 1,1 terawattituntia.

Tuulipuistojen rakentaminen alkaa tammikuussa 2022, ja ne on tarkoitus ottaa käyttöön viimeistään vuoden 2024 toisella neljänneksellä.

Fortumin osuus hankkeesta on 60 prosenttia ja Helenin 40 prosenttia. Kahden puistoinvestoinnin arvo on yhteensä noin 360 miljoonaa euroa, josta Fortumin osuus on 216 miljoonaa euroa.

Fortum ja Helen ovat myös allekirjoittaneet pitkäaikaisen sähkönmyyntisopimuksen, jonka mukaan Helen sitoutuu ostamaan noin puolet Pjelax-Bölen ja Kristinestad Norrin tuulipuistojen sähköntuotannosta.

Yhteistyötä myös vetyliiketoiminnassa

Fortumin ja Uniperin tuuli- ja aurinkovoimayhteistyön tavoitteena on rakentaa 1,5–2 gigawattia uutta kapasiteettia houkuttelevimmille Euroopan markkinoille vuoteen 2025 mennessä.

Yhtiöiden liiketoimintamalli aurinko- ja tuulivoimassa kattaa kehittämisen, rakentamisen sekä laitosten operatiivisen toiminnan. Kaksikko hyödyntää myös kumppanuuksia ja erilaisia yhteistyömuotoja muiden yritysten kanssa.

Fortumin ja Uniperin kaksi muuta strategista yhteistyöaluetta ovat vesivoiman ja fyysisen sähkökaupan optimointi sekä kehitystyö vetyliiketoiminnassa.

(Kuva Fortum) Uudet tuulipuistot Närpiössä ja Kristiinankaupungissa pyritään käynnistämään viimeistään vuoden 2024 puoliväliin mennessä.

Kerro meille mielipiteesi!

 

Anna palautetta

Lisää uutisia