Fotoniikka tulee diagnostiikan laitteisiin

Teknologian tutkimuskeskus VTT kehittää pilottilinjaa fotoniikkaan pohjautuville diagnostiikkalaitteille.

EU on myöntänyt 15 miljoonan euron rahoituksen hankkeelle, johon osallistuu myös muita tutkimuslaitoksia ja yrityksiä eri puolilta Eurooppaa.

Fotoniikka eli valotiede perustuu optiikan ja elektroniikan yhdistämiseen. Tieteenala mahdollistaa monia lääketieteen sovelluksia.

”Medphab-pilottilinjan tarkoitus on nopeuttaa fotoniikkaan perustuvien diagnostiikka- ja hoitolaitteiden kaupallistamista ja pienentää tutkimuksen ja kehityksen kustannuksia”, kertoo VTT:n painetun älyn tutkimusprofessori Jussi Hiltunen.

Koetuotannossa kolme sovellusaluetta

Pilottilinja keskittyy kolmeen sovellusalueeseen, joiden avulla on tarkoitus osoittaa ratkaisun toimivuus.

Alueet ovat sairaalalaitteet, kotisairaanhoidon laitteet sekä kemiallisen diagnostiikan laitteet.

Sairaaloissa laitteet antavat lääkäreille reaaliaikaista tietoa hoidon etenemisestä ilman, että potilasnäytteitä tarvitsisi lähettää laboratorioon.

Kotikäyttöisillä laitteilla voidaan seurata vaikkapa ihmisen toipumista leikkauksesta tai sairauskohtauksesta.

Kemiallisen diagnostiikan laitteilla analysoidaan esimerkiksi tulehduksia sylki- tai virtsanäytteen perusteella.

Mukana kaksi suomalaisyritystä

Tutkimuskonsortiossa on mukana myös kaksi suomalaista yritystä.

Niistä Polar Oy vastaa tutkittavien ratkaisujen tuotevaatimuksista ja laadunmäärityksestä.

”Yhteistyö antaa yrityksille mahdollisuuden tutustua uusiin valmistusteknologioihin ja pilotoida niitä erittäin pienillä omilla investoinneilla”, sanoo Polarin tutkimusjohtaja Jyrki Schroderus.

Screentec Oy:llä on sertifikaatit lääketieteen teknologian valmistamiseen. Yhtiön toimitusjohtajan Antti Tauriaisen mukaan yhteistyö mahdollistaa uusien tuotanto- ja integraatioprosessien testauksen ja validoinnin.

Kerro meille mielipiteesi!

 

Anna palautetta

Lisää uutisia