Geenikäsittely kesyttää ilkeät sairaalabakteerit

Jyväskylän yliopistossa on kehitetty geenikäsittely, joka poistaa sinnikkäiltä bakteereilta vastustuskyvyn antibiooteille.

Etenkin hankalia sairaalainfektioita aiheuttavat suolistoperäiset bakteerit, kuten kolibakteeri ja Klebsiella pneumoniae -bakteeri, ovat usein vastustuskykyisiä antibiooteille.

Yksi antibioottiresistenssin syistä on geeninsiirto bakteerien välillä. Bakteerit saattavat siis muuttua vastustuskykyisiksi lääkkeille, vaikka ne eivät altistuisi antibiooteille ympäristössään.

Jyväskylän yliopiston akatemiatutkija Matti Jalasvuori on keksinyt keinon, jolla geeninsiirto voidaan valjastaa päinvastoin bakteerien kimppuun.

Jalasvuoren ryhmä on kehittänyt geneettisesti muokattuja bakteereita, joissa on mukana crispr-elementti. Kun elementti pääsee bakteerisoluun, se tunnistaa vastustuskykyä levittävän geenin ja tuhoaa sen.

Crispr-elementit voidaan sijoittaa harmittomiin bakteereihin, joiden avulla ne viedään esimerkiksi suolistoon osaksi sen luonnollista bakteerikasvustoa.

Näin muunneltuja bakteereita voitaisiin käyttää probioottien tavoin vaikkapa nopeuttamaan sairaalabakteerien kantajien paranemista.

Tutkimustulokset julkaisi Gut Microbes -lehti.

(kuvassa) Matti Jalasvuoren johtama ryhmä on saanut Jane ja Aatos Erkon säätiöltä 255 000 euron apurahan geeninsiirtotutkimuksen jatkamiseen. Kuva: Suomen Akatemia

Kerro meille mielipiteesi!

 

Anna palautetta

Lisää uutisia