Halpuuttamisen tie on kuljettu loppuun – ruoka on arvokasta, ja sen tuotantoa on vaalittava

KAHVIKIISSELI. SIIHEN tiivistyy paljon lapsuuteni makumuistoista ja äitini ruokasuhteesta.

Kahvi oli kortilla, kun äitini oli nuori. Korvikkeen kitkerä maku suussaan kansa odotti ensimmäisen sodanjälkeisen kahvilaivan saapumista.

Pulan kerran kokeneelle oli vielä vuosikymmeniä myöhemmin vaikeaa heittää tilkkaakaan pois. Niinpä jämäkahvista keitettiin usein kiisseliä, joka suli suuhun mansikkasurvoksen ja kermavaahdon kanssa.

Suomessa on opittu jatkamaan lihamureketta perunalla ja voita vedellä. Kaali, lanttu ja metsän antimet ovat pelastaneet paljon. Lähiruoka ja lihankorvikkeet olivat arvossaan jo sukupolvia sitten.

”MAASEUTUA EI voi tuoda. -Maanviljelijät”, muistutettiin takavuosina MTK:n tienvarsitauluissa.

Elettiin nousuhuumaa, ja ruokakoriin poimittiin eksoottisia tuontiherkkuja. Landepaukut lannalta tuoksahtavissa haalareissaan eivät olleet arvoasteikossa korkealla.

Joku viisastelija keksi vastavedon Maaseutua ei voi viedä, allekirjoittajana ”me muut”. Lohkaisun lyhytnäköisyys harmitti ja hävetti. Maaseudun voi viedä, mutta vain kerran – pois ulottuviltamme.

Lomareittimme kulki tänä kesänä pitkin viljavan kaunista Suomea. Mietin, miltä näyttäisi ”meidän muiden” silmiin, jos Elimäen peltoaukeiden, Hämeen perunamaiden ja Ahvenanmaan omenatarhojen tilalla olisi vain kesantoa ja ryteikköä.

Monella tilalla on punnittu raskaita päätöksiä. Kannattaako ruokaa enää tuottaa, kun siementen, lannoitteiden ja polttoaineiden kustannukset karkaavat käsistä?

Ukrainan vilja-aittojen joutuminen Venäjän panttivangiksi on paljastanut globaalin ruokahuollon haavoittuvuuden ja tehnyt selväksi, että kauppaketjujen rummuttaman halpuuttamisen tie on kuljettu loppuun. Hintakilpailu on ajanut monet maatilat jo valmiiksi ahtaalle, eikä uusiin kulupiikkeihin ole enää varaa.

JO KORONAPANDEMIA testasi maailman ruokajärjestelmän joustokykyä, kun kausityövoima ei päässyt liikkumaan. Tältä osin tilanne on helpottumassa, globaalin ilmastonmuutoksen osalta kuitenkin vain pahenemassa.

Sään äkkivaihtelut, kuumuus, kuivuus, myrskyt ja tulvat iskevät suoraan sadon määrään ja laatuun. Jokapäiväinen leipämme on osa perusturvallisuuttamme, ja se on jo kärsinyt kolauksen.

Miten tästä eteenpäin? Ruoka on arvokasta, ja sen tuotantoa on vaalittava kaikin keinoin.

Lannoitteiden raaka-aineissa Suomi on tähän asti ollut riippuvainen Venäjästä, ja nyt etsitään kuumeisesti vaihtoehtoja.

Varteenotettavana apuna ovat uudet kierrätyslannoitteet, joista toimittaja Kalevi Rantanen kirjoittaa artikkelissaan Kriisi nostaa kierrätyslannoitteiden arvoa. Uusien innovaatioiden kehittämiseen kilpailukykyisiksi tuotteiksi tarvitaan myös kemistien panosta.

Leena Joutsen


(kuva Markku Joutsen) Kirjoittaja on Kemia-lehden päätoimittaja. Blogi on versioitu lehden kesäkuun numeron pääkirjoituksesta.

Kerro meille mielipiteesi!

 

Anna palautetta

Lisää uutisia