HCF-foorumissa kemikaaliturvallisuuden kärki

Helsinki Chemicals Forum -tapahtuma jäi viime vuonna koronapandemian takia kokonaan väliin, mutta tänä vuonna se järjestetään, poikkeuksellisesti kuitenkin verkossa.

Konferenssi tarjoaa viisi paneelikeskustelua. Mikä fyysisten kohtaamisten puutteessa kenties hävitään, se kansainvälisyydessä voitetaan. Virtuaalisuus myös sallii ohjelman seuraamisen mistä päin maailmaa tahansa.

Noin kolmenkymmenen huippuasiantuntijan joukossa on muun muassa EU:n ympäristökomissaari Virginijus Sinkevičius, joka esittelee puheenvuorossaan Euroopan vihreän kehityksen ohjelmaa ja sen kytkentöjä kemikaaliturvallisuuteen.

Kemikaalivirasto Echan pääjohtaja Bjorn Hansen arvioi Reach- ja CLP-asetusten toimivuutta.

Puhujiin kuuluvat myös Euroopan kemianteollisuuden järjestön Ceficin puheenjohtaja Martin Brudermüller ja Euroopan ympäristökeskuksen pääsihteeri Jeremy Wates.

Tärkeitä teemoja

Paneelikeskustelujen teemat ovat kansainvälisen kemikaali- ja jätestrategian uudistaminen, EU:n kemikaalistrategia, läpinäkyvä kemikaaliriskeistä viestiminen, haitallisten kemikaalien korvaaminen turvallisemmilla vaihtoehdoilla sekä kemikaaliturvallisuus tekstiilien koko arvoketjussa.

Moderaattoreina pääsevät ääneen YK:n ympäristöohjelman Unepin edustajana Monika MacDevette, Euroopan komission Reach-yksikön apulaispäällikkö Otto Linher, Echan varapääjohtaja Jukka Malm, OECD:n johtava virkamies Eeva Leinala ja kansainvälisen Chemical Watch -julkaisun toimittaja Leigh Stringer.

Huhtikuun 27.–28. päivinä järjestettävään tapahtumaan voi rekisteröityä ja sen ohjelmaan tutustua osoitteessa www.helsinkicf.eu.

Tarja Gordienko

(Kuva: Euroopan komissio) EU:n ympäristökomissaari Virginijus Sinkevičius on huhtikuisen Helsinki Chemicals Forumin pääpuhujia.

Kerro meille mielipiteesi!

 

Anna palautetta

Lisää uutisia