Helsingin yliopiston kemian professorit ikuistettiin muotokuviin

Vuoden 2021 lopulla eläköityvät Helsingin yliopiston kemian professorit Marja-Liisa Riekkola ja Lauri Halonen on ikuistettu muotokuviin.

Marja-Liisa Riekkolan muotokuvan toteutti Elina Brotherus, joka on paitsi tunnettu valokuvaaja myös analyyttisen kemian maisteri ja Riekkolan entinen oppilas.

Lauri Halosen muotokuva on toisen arvostetun taiteilijan Marjatta Tapiolan maalaama.

Molemmat kuvat liitetään Helsingin yliopiston muotokuvakokoelmaan.

Vaikutusvaltainen analyyttinen kemisti

Marja-Liisa Riekkola on toiminut Helsingin yliopiston analyyttisen kemian professorina vuodesta 1987, mistä lähtien hän on myös johtanut yliopiston analyyttisen kemian laboratorion tutkimustoimintaa.

Riekkolan oma tutkimus on keskittynyt näytteenkäsittely- ja analyysitekniikoiden, kuten kiinteäfaasimikrouuton, neste- ja kaasukromatografian, kapillaarielektromigraatiotekniikoiden ja kenttävirtausfraktioinnin, kehittämiseen.

Hänen kehittämiään tekniikoita on sovellettu muun muassa ilmakehän ja biomolekyylien välisten vuorovaikutusten tutkimuksissa.

Riekkola listattiin vuosina 2013 ja 2015 analyyttisen kemian sadan vaikutusvaltaisimman henkilön joukkoon.

Arvostettu fysikaalisen kemian tutkija

Lauri Halonen nimitettiin HY:n fysikaalisen kemian professoriksi vuonna 1992. Oman tutkimusryhmänsä johtamisen lisäksi hän on toiminut fysikaalisen kemian laboratorion ja molekyylitieteiden tutkimusyksikön johtajana.

Lisäksi Halonen on uransa varrella johtanut muun muassa Suomen Akatemian laskennallisen molekyylitieteen huippuyksikköä ja Finland Distinguished Professor Programme -hanketta.

Lauri Halonen muotokuvansa paljastustilaisuudessa yhdessä taiteilija Marjatta Tapiolan kanssa. Kuva Heikki Tenhu

Helsingin yliopiston lisäksi Halonen on työskennellyt myös muun muassa Oxfordin ja Princetonin yliopistoissa.

Halosen tieteellinen työ on keskittynyt molekyylispektroskopiaan. Hän on myös yhdistänyt laskennallisia menetelmiä teoreettiseen kemiaan ja kokeelliseen laserspektroskopiaan.

(Pääkuva Heikki Tenhu) Marja-Liisa Riekkolan (keskellä) muotokuvan otti vastaan Helsingin yliopiston kansleri Kaarle Hämeri. Oikealla taiteilija Elina Brotherus. 


 

Tartu Kemia-lehden tilaustarjouksiin:

  • Tilaa itsellesi tai lahjaksi läheiselle – 69 euroa. Hintaan kuuluu sähköinen näköislehti, jota on helppo lukea ja jakaa.
  • Kannusta koululaista tai opiskelijaa lehtilahjalla – 49 euroa
  • Kiitä opettajaa ja lahjoita lehti kouluun – 19 euroa

Katso lisätiedot ja tee tilaus täällä.

Kerro meille mielipiteesi!

 

Anna palautetta

Lisää uutisia