Helsinki Chemicals Forum pui muovien kierrätystä

Kuinka saada maailman maat huolehtimaan jätemuovin keräyksestä ja muovien kierrätyksestä niin, että merten muovisaasteen lisääntyminen voidaan estää?

Sitä pohditaan seuraavassa, 23.–24. toukokuuta 2019 järjestettävässä Helsinki Chemicals Forumissa.

Hyvä keino voi olla esimerkiksi jätteiden taloudellista hyödyntämistä edistävien kannustimien luominen eri aloille. Uusilla tekniikoilla muovijätteestä voidaan tehdä hiilivetyraaka-aineita, jotka voidaan syöttää takaisin arvoketjuun ja saada ne kiertämään tehokkaasti.

Foorumin ohjelmaan kuuluu tänä vuonna myös vierailu Riihimäelle Fortumin kierrätyslaitokseen ja sen muovijalostamoon.

Muovinkierrätyksen lisäksi tapahtuma keskittyy neljään muuhun pääteemaan. Ne ovat huolta aiheuttavien kemikaalien riskienhallinta, kemikaalien ryhmittely, erilaisten kemikaalihallintamenetelmien tehokkuuden mittaus sekä kemikaaleja koskevien tietojen laatu ja saatavuus.

HCF-foorumi pidetään Helsingin Messukeskuksessa.

Euroopan kemikaalivirasto Echa isännöi omissa tiloissaan Helsingin Annankadulla 21.–22. toukokuuta Safer Chemicals -tapahtumaa, jonne odotetaan vieraiksi myös HCF-foorumin osallistujia.

(kuvassa) Yksi Helsinki Chemicals Forumin pääpuhujista on kemikaalivirasto Echan tanskalainen pääjohtaja Bjorn Hansen. Kuva: Messukeskus 

 

Kerro meille mielipiteesi!

 

Anna palautetta

Lisää uutisia