Hpv-testi syrjäyttämässä perinteisen papakokeen

Hpv- eli papilloomavirustestin käyttö kohdunkaulasyövän seulonnassa yleistyy Suomessa nopeasti.

Vuonna 2019 jo 60 prosentilta seulontaan osallistuneista otettiin ensisijaisesti hpv-testi. Edellisenä vuonna hpv-testattujen osuus oli alle 20 prosenttia.

Perinteisesti syöpää on seulottu papakokeella eli irtosolunäytteellä, josta tulkitaan solukuva ja tulehdukseen viittaavat löydökset.

Hpv-testi etsii solunäytteestä erityisesti korkean riskin papilloomavirustyyppejä. Positiivinen testitulos tarkoittaa, että testatulla on yhden tai useamman suuren riskin virustyypin aiheuttama infektio.

Hpv-testaus sopii myös kotinäytteenottoon, joskaan kotitestin herkkyys ei ole aivan yhtä hyvä kuin ammattilaisten ottamissa näytteissä.

Seulonta ehkäisee tehokkaasti syöpiä

Kohdunkaulasyöpiä ehkäisevä seulontaohjelma on toiminut Suomessa erittäin tehokkaasti.

Papakokeeseen perustuvalla seulonnallakin on kyetty estämään neljä viidestä kehittyvästä kohdunkaulasyövästä.

”Hpv-testi on papakoetta selvästi herkempi, joten sen avulla seulonnan syöpää ehkäisevää vaikutusta on yhä mahdollista parantaa”, sanoo tutkimusjohtaja Ahti Anttila Suomen Syöpärekisteristä.

Syöpäriski saattaa olla kasvussa

Seulonnoissa todettiin vuonna 2019 kaikkiaan 49 kohdunkaulasyöpää ja 1 024 esiastetta. Määrä on huomattavasti suurempi kuin aikaisempina vuosina.

Esiasteita löytyi yli 80 prosenttia enemmän kuin viisi vuotta aiemmin. Myös varsinaisten kohdunkaulasyöpien määrä oli poikkeuksellisen suuri.

”Vakavien löydösmäärien kasvu viittaa ennen muuta siihen, että hpv-testin avulla kohdunkaulasyöpiä löydetään papakoetta varhaisemmin”, sanoo Suomen Syöpärekisterin epidemiologinen tutkija Maiju Pankakoski.

”Myös kohdunkaulasyöpien riski on voinut kasvaa joissakin seulontaohjelman kohteena olevissa ikäryhmissä.”

Hpv-testillä myös haasteensa

Hpv-testin käytön haasteena on erottaa eteneviin esiasteisiin ja syöpään johtavat hpv-infektiot vaarattomien ja ohimenevien joukosta.

Hpv-seulontaa tehdään pääasiassa vain 30-vuotta täyttäneille naisille, sillä sitä nuoremmilla esiintyy runsaasti vaarattomia hpv-infektioita. Seulonta johtaisi siksi merkittävään ylidiagnostiikkaan.

Hpv-seulonnassa esiintyy siitä huolimatta enemmän vääriä positiivisia tuloksia kuin papakoeseulonnassa.

Tutkijoiden mukaan suurempi löydös- ja jatkotutkimuslähetemäärä tulee kuitenkin suhteuttaa hpv-seulonnan hyötyihin. Hpv-testeillä voidaan saavuttaa syöpiä ehkäisevä lisävaikutus.

Nuorille tytöille ja pojille suunnattu hpv-rokotusohjelma estää papilloomavirustartuntoja ja muuttaa tulevaisuuden seulontatarpeita.

Päivi Ikonen

Kuva Scanstockphoto

Aiheesta aiemmin:

Hpv-rokottaminen tepsii, kunhan osakin tytöistä ja pojista saa rokotteen


 

Tartu Kemia-lehden tilaustarjouksiin:

  • Tilaa itsellesi tai lahjaksi läheiselle – 69 euroa. Hintaan kuuluu sähköinen näköislehti, jota on helppo lukea ja jakaa.
  • Kannusta koululaista tai opiskelijaa lehtilahjalla – 49 euroa
  • Kiitä opettajaa ja lahjoita lehti kouluun – 19 euroa

Katso lisätiedot ja tee tilaus täällä.

Kerro meille mielipiteesi!

 

Anna palautetta

Lisää uutisia