Ilmaston lämpeneminen muuttaa perhoslajistoa ennätysvauhtia

Suomen perhoslajisto muuttuu nyt ennätyksellistä vauhtia, kertoo Suomen ympäristökeskus (Syke).

Syitä asiaan ovat ilmaston lämpeneminen ja perhosten elinympäristöjen heikentyminen.

Suomeen on Syken tuoreen arvioinnin mukaan vakiintunut 2 362 perhoslajia. Niistä 421 eli noin 18 prosenttia on uhanalaisia.

Punaiselle listalle eli uhanalaisten lajien luetteloon on lisäksi sisällytetty 20 Suomesta hävinnyttä lajia sekä 261 lajia, joita tulee pitää silmällä.

Vuosikymmenessä on tapahtunut paljon

Joka viidennen perhoslajin kannoissa on tapahtunut isoja muutoksia 10 viime vuoden aikana. Vuoden 2019 arvioinnissa vaihtui kaikkiaan 352 perhoslajin luokitus.

Muutoksista 152 tapahtui ilahduttavasti parempaan suuntaan. Toisaalta enemmistö muutoksista eli tasan 200 on tapahtunut huonompaan suuntaan.

Arvioinnin mukaan Suomi on vuosikymmenessä saanut 49 sellaista tulokasperhoslajia, joiden katsotaan nyt vakiintuneen meille.

Eteläiset lajit hyötyvät, pohjoiset kärsivät

Ilmaston lämpenemisestä hyötyy eteläisen Suomen perhoslajisto. Lajiston myönteiset muutokset tapahtuvat enimmäkseen juuri Etelä-Suomessa.

Lämpenemisestä saavat etua varsinkin jalopuulehdoissa ja perinneympäristöissä sekä muissa ihmisen muuttamissa elinympäristöissä viihtyvät perhoset.

Ilmastonmuutoksen kärsijöitä ovat pohjoiset perhoset. Monien havumetsissä ja soilla elävien perhosten esiintymisalue on siirtynyt useita satoja kilometrejä pohjoiseen päin.

Erityisen uhattuja ovat tunturialueiden perhoset, sillä niillä ei ole mahdollisuutta siirtyä enää pohjoisemmaksi.

(Kuvassa) Suomen luonnon päivänä 31. elokuuta muistetaan muun muassa pikkuapolloa, joka elää Ahvenanmaan ja Lounais-Suomen runsaskukkaisilla niityillä. Perhonen on luokiteltu vaarantuneeksi. Kuva: Mikko Kuussaari

Lue täältä juttu kemianopettajasta, jonka sydämessä perhosilla on erityinen paikka.

Kerro meille mielipiteesi!

 

Anna palautetta

Lisää uutisia