Jyväskylän yliopisto valmiina korona-analytiikkaan

Jyväskylän yliopisto voi aloittaa koronaviruksen pcr-testien analysoinnin, jos yhteiskunnallinen terveydenhoidon tilanne sitä vaatii.

Näytteiden analysointi tapahtuisi yliopiston bio- ja ympäristötieteiden laitoksen laboratoriossa.

Analytiikan mahdollistaa yliopiston saama 200 000 euron lahjoitus, joka on tarkoitettu koronavirusnäytteiden analysointimenetelmien kehittämiseen.

Lahjoitusrahoilla voidaan myös kohdentaa henkilöresursseja itse analyysien tekemiseen ja hankkia testauksessa tarvittavia reagensseja.

Lahjoituksen teki vakuutusyhtiö LähiTapiolan Keski-Suomen yksikkö, joka kannustaa muitakin yrityksiä vastaavanlaiseen yhteistyöhön yliopistojen kanssa.

Suomen testauskapasiteetti kasvaa merkittävästi

Geenimonistukseen perustuvat pcr-testit ovat yleisimpiä koronavirustestejä, joita Suomessa tällä hetkellä käytetään.

Jyväskyläläislaboratorion valmius lisää maan koronatestaamisen kapasiteettia merkittävästi.

Pcr-testien avulla koronavirussairaus covid-19 voidaan todentaa luotettavasti riippumatta siitä, missä vaiheessa tauti on.

Testejä voidaan hyödyntää esimerkiksi hoitohenkilöstön korona-altistumisen selvittämiseen.

Kerro meille mielipiteesi!

 

Anna palautetta

Lisää uutisia