Kemian hyväksi -palkinto Sisko Loikkaselle

(kuvassa) Sisko Loikkanen on kemian ammattilainen, jonka sydämen vei lopulta työ tiedetoimittajana. (Kuva:  Filippa Loikkanen)

Vuoden 2019 Kemian hyväksi -palkinto on myönnetty tiedetoimittaja Sisko Loikkaselle. Palkinto luovutettiin hänelle ChemBio Finland -tapahtumassa 27. maaliskuuta.

”Sisko Loikkanen on tehnyt ansiokkaasti kemian alaa tunnetuksi kirjoittaessaan artikkeleita kemiasta, kemisteistä ja luonnontieteistä kiinnostavasti, myönteisesti ja totuudenmukaisesti”, perustelevat tunnustusta Kemian Seurat, jotka jakavat 5 000 euron palkinnon Suomen Messusäätiön tuella.

Lue alta Kemia-lehdessä 7/2018 julkaistu juttu, jossa Sisko Loikkanen kertoo työstään:

 

Sisko Loikkanen tuo tieteen joka kotiin

 

Tiedonjulkistamisen valtionpalkinnon saanut tiedetoimittaja Sisko Loikkanen on unelma-ammatissaan. Tieteen ja tutkimuksen esitteleminen suurelle yleisölle on parasta, mitä hän tietää. 

Kemian diplomi-insinööri, toimittaja Sisko Loikkanen vastaanotti syyskuussa 2018 arvokkaan tunnustuksen, valtion tiedonjulkistamispalkinnon.

Loikkanen tekee ”merkittävää työtä asiantuntevana ja monimutkaisia aiheita valaisevana tiedetoimittajana”, opetus- ja kulttuuriministeriö kiittää palkintoperusteluissaan.

Omasta mielestään Loikkanen toteuttaa vain unelmaansa.

”Tiede ja tutkimus ovat aina olleet intohimojani”, hymyilee konkaritoimittaja, jonka ääni on tullut hyvin tutuksi suomalaisille radionkuuntelijoille.

Journalistiksi Loikkanen päätyi osin sattumalta. Teknillisestä korkeakoulusta valmistuttuaan hän aloitti työpolkunsa opettajana Tampereen teknillisessä opistossa. Seuraavan pestin tarjosi Suomen Akatemia, jonka hallintovirastossa Loikkanen valmisteli tutkimusrahoituspäätöksiä.

Kun Yle vuonna 1991 etsi teknisen koulutuksen saanutta vahvistusta tiedetoimitukseensa, hän työskenteli teollisuussihteerinä Suomen Ranskan-suurlähetystössä Pariisissa.

”Paikka vaikutti niin jännittävältä, että hain sitä, vaikka en suoraan sanottuna mahdollisuuksiini uskonutkaan”, Loikkanen muistelee.

Niin kuitenkin kävi, että kemianinsinööri peittosi muut satakunta hakijaa, kääri hihansa ja ryhtyi opettelemaan itselleen täysin uutta aluetta. Työ on opettanut tekijäänsä ja liki kolmen vuosikymmenen ura eetterissä tehnyt kisällistä mestarin.

Moni muistaa Loikkasen tiedemakasiiniohjelma Radiaattorista, jota hän veti vuoteen 2011 asti. Tätä nykyä hän tekee Tiedeykköstä, jota Yle Radio 1 lähettää kahdesti viikossa.

Loikkanen tunnetaan taidostaan purkaa vaikeatkin asiat ymmärrettävälle kielelle. Siinä auttavat luonnontieteellinen koulutus ja huolellinen perehtyminen tutkimuksiin ja niiden tuloksiin. Tieteentekijätkin ovat matkan varrella oppineet puhumaan selvää suomea.

”Nykytutkijat ovat erinomaisia haastateltavia ja loistavia kertojia, mikä on ilon aihe sekä toimittajalle että kuulijoille”, Loikkanen sanoo.

Väylä omaan alaan

Kemia-lehden lukijat tuntevat Sisko Loikkasen myös kirjoittavana toimittajana, joka on avustanut lehteä jutuillaan jo parikymmentä vuotta.

”Kun kirjoittaminen on niin hauskaa”, Loikkanen perustelee sivutyötään, jota ehtiväinen nainen harjoittaa iltaisin ja viikonloppuisin.

”Sitä paitsi Kemia-lehti tarjoaa väylän omaan alaani. Lehden avulla pääsen pitämään yllä erityisesti kemian ammattitaitoani.”

Suurta yleisöä kiinnostavat Loikkasen mukaan etenkin fysiikka, tähtitiede ja kosmologia, joihin liittyvät radio-ohjelmat keräävät aina runsaan kuulijakunnan.

”Ne eivät ole helppoja aiheita mutta sen sijaan hyvin mukaansatempaavia. Lisäksi fyysikot osaavat tehdä upeaa pr-työtä alansa puolesta ja ottaa julkisuuden haltuun. Mainioita esimerkkejä ovat vaikkapa Kari Enqvist ja Heikki Oja.”

Myös kemia on tieteenala, jonka saavutuksia kelpaisi viedä valokeilaan.

”Kemistit vain ovat turhan vaatimattomia ja syrjäänvetäytyviä. Heidänkin pitäisi nostaa omaa häntäänsä pystyyn”, Loikkanen patistaa kollegoitaan.

Tiedetoimittajan työssä parasta on, että aiheet vaihtuvat päivästä toiseen.

”Jatkuvasti tulee uutta, kiehtovaa tietoa, johon joudun ja pääsen paneutumaan. Näin pysyy pakostakin ajan hermolla”, Loikkanen kuvailee.

Hienoa on myös saada tutustua yhä uusiin tutkijoihin.

”On todella ihanaa saada olla tekemisissä ihmisten kanssa, jotka ovat niin innostuneita omasta työstään.”

Teksti: Päivi Ikonen

 

 

Kerro meille mielipiteesi!

 

Anna palautetta

Lisää uutisia