Kemian Päivillä keskustellaan vetytaloudesta

Mitä tarkoittaa vetytalous? Milloin Suomi astuu vetytalouden aikaan?

Aiheesta käyvät kevään Kemian Päivillä asiantuntijadialogin energiatehokkuuden kehitysjohtaja Pirita Mikkanen Metsä Groupista ja johtava erikoistutkija Jari Kiviaho VTT:stä.

Keskustelutilaisuutta isännöi Kemiallisteknillinen yhdistys KTY.

Kemian alan ammattilaisten tärkein jatkokoulutustilaisuus Kemian Päivät on tällä kertaa virtuaalinen, joten keskustelua pääsee seuraamaan verkon kautta kaikkialta Suomesta.

Huhtikuun 28. päivänä pidettävään tapahtumaan kuuluu myös Fintac ry:n järjestämä luento, jolla Tampereen yliopiston tutkija Clara Lessa Belone puhuu mikromuovien tunnistamisesta ja analytiikasta.

Päivien ajankohtaisiin teemoihin kuuluu myös kiertotalous, jonka liiketoimintaa esittelee Tracegrow Oy:n kemisti Lasse Rautio.

Tracegrow kierrättää käytetyt paristot peltojen lannoitteiksi.

Tapahtuman pääpuhujana esittäytyy Max Planck -instituutin professori Walter Leitner, jonka teemana on hiilidioksidin ja vedyn muuntaminen polttoaineiksi ja kemikaaleiksi.

Kemian Päivät on osa ChemBio Finland -tapahtumaa, jonka kaikkiin seminaareihin voi osallistua virtuaalisesti rekisteröitymällä tapahtuman kävijäksi täällä.

Kemian Päivien järjestäjänä toimivat Kemian Seurat.

(Kuva Messukeskus) Kemisti Lasse Rautio (vas.) nousi lavalle myös vuoden 2019 Kemian Päivillä, jolloin hän pokkasi Kiertotalousinnovaatio-palkinnon yhdessä Tracegrow’n operatiivisen johtajan Mikko Joensuun kanssa. Palkinnon jakaa tänäkin vuonna Suomalaisten Kemistien Seura.

Kerro meille mielipiteesi!

 

Anna palautetta

Lisää uutisia