Kemianteollisuuden uusi Nuori kemia -paneeli aloitti

Kemianteollisuus ry:n uusi Nuori kemia -paneeli on aloittanut toimintansa.

Paneeli vahvistui syksyn hakukierroksen jälkeen neljällä uudella jäsenellä. Toiminnassa jatkaa edelleen seitsemän nuorta, jotka ovat kuuluneet paneeliin jo aiemmin. Panelistit esittelevät itsensä täällä.

Nuori kemia -paneelin tarkoituksena on viestiä kemian alasta nuorille ja innostaa heitä opiskelemaan luonnontieteitä, tekniikkaa ja niiden lähialoja.

Ensi kevään yhteishaun alla panelistit kertovat myös omista opinnoistaan. Lisäksi he järjestävät ohjelmaa maaliskuiseen ChemBio Finland 2022 -tapahtumaan.

Paneelin toimintaa pääsee seuraamaan parhaiten Instagramissa @nuorikemia-tililtä. Luvassa on edelleen suosittuja kemiaan liittyviä mysteereitä sekä joulukalenteri.

Nuori kemia -paneelin toimintaa koordinoi Kemianteollisuus ry:n osaamisen ja vetovoiman asiantuntija Auli Piiparinen.

(Kuva Sini Pennanen) Nuori kemia -panelisteista ehtivät yhteiskuvaan Salla Heinonen (vas.), Giang Do, Niilo Virri, Hilla Nieminen, Antti Hernesniemi ja Roosa Oja-Lipasti. Paneeliin kuuluvat myös Leo Hannolainen, Anni Hautala, Amanda Kurka, Matias Schildt ja Sara Sipilä.

Kerro meille mielipiteesi!

 

Anna palautetta

Lisää uutisia