Kemikaalirajoitukset suojaavat miljoonia vakavilta sairauksilta

Haitallisten aineiden rajoittaminen tuo nelinkertaiset säästöt siitä aiheutuviin kustannuksiin verrattuna, kertoo kemikaalivirasto Echan tuore selvitys.

EU:n kemikaaliasetuksen Reachin rajoitusmenettelyillä saavutetaan mittavia terveydellisiä ja taloudellisia hyötyjä.

Tämä ilmenee Euroopan kemikaaliviraston Echan toteuttamasta Reach-rajoitusten vaikutusten arvioinnista.

Rajoitusmenettely on yksi monista kemikaalisääntelyn työkaluista EU:ssa. Siinä aineen käyttö kielletään joko kokonaan tai jossakin käyttötarkoituksessa. Esimerkiksi useita muovinpehmentiminä käytettyjä ftalaatteja on vuosien varrella kielletty pikkulasten leluissa.

Raportin mukaan haitallisten aineiden rajoittaminen poikii monin verroin enemmän hyötyjä kuin kustannuksia.

Vuositasolla rajoituksilla voidaan säästää unionissa ainakin kaksi miljardia euroa, kun ne maksavat yhteiskunnalle puoli miljardia euroa.

Pääosa rajoitusten kustannuksista syntyy, kun yritykset korvaavat haitallisia aineita turvallisemmilla aineilla tai teknologioilla.

Osa hyödyistä vasta tulossa

Raportissa on arvioitu sekä nykyisiä että Echan komiteoiden viime vuosina suosittamia mutta ei vielä voimaan astuneita rajoituksia. Osa hyödyistä on siis vielä toteutumatta.

Kokonaisuudessaan laskettu hyöty toteutuu seuraavien 10−20 vuoden aikana. Tarkka aika riippuu käyttöön otettavista rajoituksista ja niiden siirtymäajoista.

Rajoituksilla ehkäistään esimerkiksi erilaisia syöpiä, seksuaalisen kehityksen häiriöitä, allergisia iho-oireita ja astmaa.

Esimerkiksi viisi miljoonaa unionin asukasta on herkistynyt tekstiili- ja nahkatuotteiden sisältämille kemikaaleille.

Herkistävien aineiden rajoittaminen näissä tuotteissa vähentää heidän allergiaoireitaan, minkä lisäksi sillä estetään vuosittain 180 000 uuden henkilön herkistyminen.

Tällä arvioidaan saavutettavan vuosittain ainakin 708 miljoonan euron säästöt.

Lisäksi rajoituksilla estetään vuosittain 95 000 haitta-ainetonnin päätyminen ympäristöön.

Myös lupamenettelyä on arvioitu

Samankaltainen vaikutusten arviointi on julkaistu myös toisesta Reach-asetuksen keskeisestä työkalusta, aineen luvanvaraiseksi julistamisesta.

Kemikaaliasetuksessa aineita voidaan rajoittamisen lisäksi lisätä niin sanottuun lupaluetteloon, jolloin niiden käytölle voi hakea EU-komission lupaa.

Lupaa haettaessa riskit ja hyödyt punnitaan, ja lupa voidaan myöntää vain, jos aineelle ei vielä löydy turvallisempaa vaihtoehtoa.

Lupamenettelylläkin on Echan arvion mukaan pystytty vähentämään merkittävästi terveys- ja ympäristöhaittoja.

Samalla eurooppalaisen kemianteollisuuden kilpailukyvylle on hyvin tärkeää mahdollisuus aineen käytön jatkamiseen, jos tarve vaatii, arviossa todetaan.

Luvanvaraisia aineita tai aineryhmiä on nyt 54. Näistä noin puolelle on haettu käyttölupaa yhteensä noin 200 tarkoitukseen.

Puolelle luvanvaraisiksi listatuista aineista ei haeta käyttölupia, vaan ne korvataan. Rajoitusten piirissä taas on 72 ainetta tai aineryhmää.

EU:ssa on käytössä sata tuhatta eri ainetta

Kaikkiaan Euroopan unionissa on käytössä noin 100 000 eri ainetta, joista viidesosaa käytetään vuosittain yli tuhat kiloa.

Vasta 500 aineen vaarat ja altistuminen tunnetaan perusteellisesti. Noin 10 000 ainetta on sellaisia, joiden vaikutuksista osa on kunnolla tiedossa.

Vastaavasti 70 000 aineen vaikutukset ja altistuminen tunnetaan vielä heikosti.

Kemikaalien maailmanlaajuisen tuotannon odotetaan kaksinkertaistuvan vuoteen 2030 mennessä. Viranomaisille on valtava haaste koota ajanmukaista tietoa kasvavasta ainemäärästä niiden turvallisuuden arviointia varten.

Katja Pulkkinen

Kerro meille mielipiteesi!

 

Anna palautetta

Lisää uutisia