Kenttälaite vesien mikromuovien reaaliaikaiseen mittaamiseen

Oulun yliopiston käynnistämässä hankkeessa suunnitellaan kenttälaitteistoa, jolla vesien mikromuovipitoisuutta voitaisiin mitata ja monitoroida reaaliajassa.

Kaksivuotisen Remmi-hankkeen toteuttaa yliopiston Kajaanissa toimiva mittaustekniikan yksikkö yhdessä Kajaanin ammattikorkeakoulun kanssa.

Mittaustekniikan yksikkö kehittää optiikkaan perustuvan mittausteknologian ja vastaa kenttätestauksista, jotka tehdään Kainuun vesienkäsittelylaitoksissa.

Ammattikorkeakoulu puolestaan selvittää alueen vesisysteemien yleisimmät mikromuovilähteet ja mikromuovihitusten kulkeutumisreitit.

Lisäksi ammattikorkeakoulu testaa uusia suodatusmateriaaleja, joilla mikromuoveja voitaisiin poistaa.

Hankkeen yhteydessä valmistellaan myös laitteiston kaupallistamista.

Nopeuttaa tutkimusta

Vesiin päätyviä mikromuovihitusia tutkitaan nykyään ottamalla vesistä näytteitä, jotka kuljetetaan analysoitaviksi laboratoriossa. Kenttälaite helpottaisi ja nopeuttaisi tutkimusta.

Uusia menetelmiä tarvitaan, sillä haitallisten mikromuovien määrä vesistöissä, maaperässä ja ilmakehässä on edelleen kasvussa. Pienikokoiset muovihiukkaset päätyvät helposti pieneliöihin ja lopulta koko ravintoketjuun.

Tuoreessa suomalaistutkimuksessa selvitettiin tilannetta Suomen rannikkovesissä ja Kallavedellä. Mikroskooppisen pientä muoviroskaa löytyi kaikista vesieliöryhmistä.

Remmi-hanketta rahoittavat Pohjois-Pohjanmaan ely-keskus, Valmet Automation, Kaiku Ympäristö ja Kainuun jätehuollon kuntayhtymä Ekokymppi.

Sinua voisi kiinnostaa myös:

Mikromuovia tulee taivaaltakin

Suomen suurin mikromuovin lähde on tieliikenne

Viherseinät estämään mikromuovin pääsy mereen

Nanosellu torppaa mikromuovin pääsyn vesistöihin

Voisivatko kalanpoikaset sopeutua mikromuoviin?

Kerro meille mielipiteesi!

 

Anna palautetta

Lisää uutisia