Kiertotalousyritys CH-Bioforce saa EU:n innovaationeuvoston jättirahoituksen

Espoolais-raisiolainen sivuvirtojen hyödyntäjä CH-Bioforce Oy on saanut mittavan rahoituspäätöksen Euroopan innovaationeuvostolta EIC:ltä. Rahoitus on osa EIC Accelerator -ohjelmaa.

CH-Bioforcen tavoitteena on rakennuttaa oma biomassan käsittelylaitos Raisioon vuoden 2024 aikana.

EIC:n rahoitus on suuruudeltaan maksimissaan 15 miljoonaa euroa. Lopullinen summa ja tukimuoto määräytyvät projektin edetessä.

CH-Bioforce on jo aiemmin saanut EIC:ltä tukimuotoisen rahoituksen. Tukirahoitus on tarkoitettu voimakasta kansainvälistä kasvua hakeville pk-yrityksille, joiden innovaatiotausta on ensisijaisesti deep tech -tutkimuksessa.

”EIC Accelerator -rahoitus on merkittävä saavutus. Tämä voimistaa itseluottamustamme. Liiketoimintasuunnitelmamme on käyty tarkasti läpi ja hyväksytty, mikä edesauttaa meitä myös muun rahoituksen hankkimisessa”, sanoo CH-Bioforcen toimitusjohtaja Petri Tolonen.

Myös Business Finland on myöntänyt yritykselle tukea liiketoiminnan kehittämiseen.

Teknologia sopii liki kaikkien biomassojen käsittelyyn

CH-Bioforcen liiketoimintaidea perustuu teollisuuden ja erityisesti maatalouden sivuvirtojen käyttöön.

”Maataloudessa jää paljon hyödynnettäviä raaka-aineita pelloille, josta ne tämän hetken toimintamallin mukaan menevät polttoon eivätkä päädy hyötykäyttöön”, Tolonen sanoo.

”Meidän ratkaisullamme esimerkiksi suomalaisten peltojen oljista voidaan erottaa ligniini, hemiselluloosa ja selluloosa lähes kokonaan ja erittäin puhtaasti. Näillä voidaan korvata öljypohjaisia raaka-aineita useiden eri kuluttajatuotteiden valmistuksessa.”

CH-Bioforcen teknologia ei ole sidottu mihinkään tiettyyn raaka-aineeseen, vaan sillä voidaan käsitellä lähes mitä tahansa biomassaa. Prosessilla on myös hyvä skaalautuvuus.

”Yhtenä liiketoimintamallinamme on lisensoida teknologiaamme yrityksille, jotka voivat käyttää omia tuotannon sivuvirtojaan raaka-aineena ja hyödyntää valmistetut tuotteet esimerkiksi sisäisesti.”

(Kuva CH-Bioforce) CH-Bioforcen teknologian kehittäneet kemistit Sebastian von Schoultz (vas.), Nicholas Lax ja Lari Vähäsalo yhtiön pilottilaitoksessa Raision Smart Chemistry Parkissa.


 

Tilaa Kemia-lehti loppuvuodeksi 2022 ja auta Ukrainaa!

Lahjoitamme puolet tilausmaksusta ukrainalaisten auttamiseen Pelastakaa Lapset ry:n kautta.

Katso lisätiedot ja tee tilaus täällä.

Kerro meille mielipiteesi!

 

Anna palautetta

Lisää uutisia