Kokkola Material Week järjestetään verkossa

Kokkola Material Week -tapahtuma järjestetään tänä vuonna virtuaalisesti Brella-alustalla. Syynä verkkoon siirtymiseen on koronaepidemian kiihtyminen.

Tapahtuma pidetään 9.–12. marraskuuta 2020.

Veloitukseton ohjelma esittelee muun muassa kierto- ja biotalouden etenemistä, aurinkoenergian tuotantoa ja varastointia, kestävää akkuvalmistusta, Suomen kriittisiä metalleja ja Keliber Oy:n litiumkaivoshanketta.

Esiintyjinä on yli 70 huippupuhujaa, joiden esitysten pääkieli on englanti.

Tänä vuonna tapahtuma juhlii myös sekä 400-vuotiasta Kokkolaa että 75-vuotisjuhliaan viettävää Kokkola Industrial Parkia.

Ohjelmaan voi tutustua ja tapahtumaan ilmoittautua osoitteessa materialweek.fi.

Monimuotoinen katsaus tutkimukseen ja kehitykseen

Kansainvälinen Kokkola Material Week tarjoaa vuosittain katsauksen kemianteollisuuden, biotalouden ja mineraalitalouden ajankohtaiseen tutkimukseen ja kehitysnäkymiin.

Tapahtuman järjestäjiin kuuluvat muun muassa Biolaakso-klusteri, Luonnonvarakeskus, Geologian tutkimuskeskus ja Kokkolan yliopistokeskus Chydenius.

Chydenius on monitieteinen yliopistokeskus, jonka toimintaa koordinoi Jyväskylän yliopisto. Lisäksi mukana ovat Oulun ja Vaasan yliopistot.

Kerro meille mielipiteesi!

 

Anna palautetta

Lisää uutisia