Koronan kukistamisessa ratkaiseva rasti on rokote

Uusi koronavirus Sars-CoV-2 lehahti kiinalaiselta kalatorilta Itävallan viruslinkoon ja sieltä kaikkialle Eurooppaan häkellyttävän nopeasti.

Hämmästyttäväksi on kuitenkin osoittautunut myös viruksen kukistamiseen tähtäävän rokotetutkimuksen ja -kehityksen tehokkuus.

Siitä, kun tutkijat olivat selvittäneet viruksen genomin, kului ainoastaan 42 päivää siihen, kun amerikkalainen bioteknologiayritys Moderna Therapeutics toimitti ensimmäiset rokote-erät kliinisiin kokeisiin.

Ihmistutkimukset käynnistettiin maaliskuussa Yhdysvaltojen Seattlessa ja Atlantassa, joissa rokoteinjektioita on alettu antaa terveille vapaaehtoisille koehenkilöille.

Intensiivistä työtä tehdään muuallakin. Koronarokotteita on eri puolilla maailmaa kehitteillä toistasataa. Niistä jo muutama muukin on edennyt laboratoriosta ihmisillä tehtäviin testeihin asti.

”Sekä tahti että motivaatio covid-19-taudin ehkäisevän rokotteen keksimiseen ja markkinoille saattamiseen ovat kovat”, vahvistaa Tampereen yliopiston rokotetutkimuskeskuksen johtaja, professori Mika Rämet.

Juuri rokote on keskeinen työkalu taistelussa pandemiaa vastaan.

”Käytännössä uuden koronaviruksen aiheuttama tauti saadaan hallintaan ainoastaan riittävän laumasuojan muodostumisella. Se tapahtuu joko rokotteen avulla tai niin, että tarpeeksi suuri osuus väestöstä sairastaa taudin.”

Lue numerossa 3/2020 ilmestynyt juttu Suomessa ja muualla tehtävästä korotetutkimuksesta täältä.

(Kuva Jonne Renvall/Tampereen yliopisto) Tampereen yliopistossa rakennetaan rokotetta, joka tähtää koronaepidemian toiseen aaltoon. Suomessa on käynnissä myös toinen täysin kotimainen rokotekehityshanke.

Kerro meille mielipiteesi!

 

Anna palautetta

Lisää uutisia