Koronatukea Saksassa opiskeleville suomalaisille

Saksan liittovaltion opetus- ja tutkimusministeriö kohdistaa lisää korona-avustuksia opiskelijoille. Maa tarjoaa heille heinä- ja elokuussa rahallista tukea, jota ei tarvitse maksaa takaisin.

Väliaikaista tukea voivat hakea kaikki saksalaisissa yliopistoissa kirjoilla olevat opiskelijat, jotka ovat ajautuneet taloudelliseen ahdinkoon koronapandemian vuoksi.

Hakijan tilanteesta riippuen korvaussumma on 100–500 euroa kuussa.

Saksalaisyliopistoja kansainvälisten opiskelijoiden rekrytoinnissa tukevan MyGermanUniversity-portaalin mukaan avustus on erityisen tärkeä ulkomaisille, muun muassa suomalaisille opiskelijoille.

Saksassa opiskelevista ulkomaalaisista 75 prosenttia tekee opintojensa ohessa töitä, joiden määrää koronakriisi on vähentänyt.

“Väliaikaisen taloudellisen tuen avulla monet suomalaiset opiskelijat voivat jatkaa opintojaan Saksassa, eikä heidän tarvitse nostaa lisää opintolainaa”, sanoo MyGermanUniversityn toimitusjohtaja Tobias Bargmann tiedotteessa.

Saksalaisissa yliopistoissa on noin 300 000 kansainvälistä opiskelijaa.

Kerro meille mielipiteesi!

 

Anna palautetta

Lisää uutisia