Koronavirus vähentää Kiinan ilmansaasteita

Koronavirus on puhdistanut Kiinan ilmaa. Ilmakehän typpidioksidipitoisuudet eri puolilla maata ovat nyt selvästi normaalia pienemmät.

Taustalla vaikuttavat matkustusrajoitukset, joita viranomaiset ovat virusepidemian takia säätäneet. Karanteeniin asetetuilta alueilta ei saa poistua.

Ilmaa ovat kirkastaneet myös tammikuun lopulle osunut kiinalainen uusivuosi ja kansallinen lomakausi.

“Uuden vuoden alku ja matkustusrajoitukset näkyivät selvästi niin maanpinnalla tehdyissä mittauksissa kuin satelliittihavainnoissakin typpidioksidipitoisuuksien laskuna”, kertoo tutkija Anu-Maija Sundström Ilmatieteen laitoksesta.

Typpidioksidi on ilmansaaste, jonka lähteitä ovat muun muassa teollisuus, energiantuotanto ja liikenne.

Monet kiinalaistehtaat sulkevat ovensa lomakaudeksi, jota on tänä vuonna venytetty epidemian takia normaalia pitemmäksi.

Karanteenit ja matkustuskiellot ovat puolestaan paikoin liki lopettaneet tie- ja muun liikenteen. Tällä haavaa karanteenissa on kaikkiaan 760 miljoonaa kiinalaista.

(Kuva) Erityisen hiljaista on Wuhanin kaupungissa, josta virusepidemia sai alkunsa. Arkistokuva.

Kerro meille mielipiteesi!

 

Anna palautetta

Lisää uutisia