Kuninkaan hauta paljasti uutta tietoa ”hirmuhallitsijasta”

Kun kuningas Rikhard III vuonna 1485 lähti kukistamaan valtaansa uhannutta kapinaliikettä, hän ei tiennyt ratsastavansa kohti viimeistä kamppailuaan.

Bosworthin taistelussa kaatunut hallitsija haudattiin vaatimattomin menoin fransiskaaniluostarin kirkkoon Britannian Leicesteriin. Ruusujen sota oli päättynyt.

32-vuotiaan monarkin kuolema merkitsi samalla Plantagenet’n hallitsijasuvun pitkän valtakauden päättymistä Englannissa.

Valtaan nousi kapinaa johtanut Tudorien suku, jonka historiankirjoituksen mukaan Rikhard oli ”tyrannikuningas”.

Hirmuhallitsijan muistoa oli ”tarpeetonta” vaalia. Uskonpuhdistuksen myötä luostari lakkautettiin, kuninkaan hauta unohtui ja jäi lopulta uusien rakennusten alle.

Näin kului yli puoli vuosisataa, mutta sitten alkoi tapahtua.

Leicesterin yliopiston tutkijat ryhtyivät kaivamaan vanhoihin karttoihin merkittyä luostaria esiin nykyisen kaupungintalon parkkipaikan alta vuonna 2012.

Maan uumenista paljastui useita kirkon lattian alle aikoinaan haudattuja vainajia.

Sieltä löytyivät lopulta myös kuninkaan hauta ja Rikhard III:n maalliset jäännökset – jotka kertoivat tutkijoille kiinnostavaa uutta tietoa hyljeksitystä monarkista.

Juttu kuninkaan haudasta ilmestyi numerossa 3/2015. Lue koko juttu täältä.

(Kuva) Rikhard III (1452–1485) on viimeinen taistelussa kaatunut Englannin kuningas. Synkkä kuva hallitsijasta on viime aikoina kirkastunut.

Kerro meille mielipiteesi!

 

Anna palautetta

Lisää uutisia