Lääkeala ja terveysteknologia vahvassa kasvussa

Suomessa toimiva lääke- ja terveysteknologia-ala on liki kaksinkertaistanut tuottamansa arvonlisän vuosina 2008–2018. Nousua oli peräti 60 prosenttia.

Samaan aikaan maan koko yrityssektorin arvonlisä väheni hitusen verran.

Tämä käy ilmi Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen Etlan tuoreesta selvityksestä.

Merkitystään on kasvattanut erityisesti tutkiva lääke- ja terveysteknologia-ala. Tutkivaan lääkealaan eivät kuulu apteekit eivätkä lääkkeiden tukkukaupat.

Tutkivan lääkealan arvonlisä kaksinkertaistui kymmenessä vuodessa 1,7 miljardiin euroon, ja työn tuottavuus nousi yli 100 prosenttia.

”Suomessa toimivat tutkivat lääkeyhtiöt työllistävät tasaisesti, toimivat tehokkaasti ja ovat nostaneet työvoimakustannuksiaan eli maksettuja palkkoja muuta yrityssektoria enemmän. Tutkivan lääkealan liikevoitot ovat 2,5-kertaistuneet”, tiivistää tutkimuspäällikkö Martti Kulvik.

Terveysteknologian vetureina keskisuuret yritykset

Kymmenen viime vuoden aikana tutkivan lääkealan kasvu on tullut erityisesti suurten yritysten kautta.

Terveysteknologia-alalla kasvua ovat puolestaan vetäneet keskisuuret yritykset. Ulkomaisilla yrityksillä on ollut tässä keskeinen rooli.

”Terveysteknologia-alan kymmenestä suurimmasta Suomessa toimivasta yrityksestä peräti kahdeksan on ulkomaalaisomisteisia, lähinnä yhdysvaltalaisia”, Kulvik kertoo tiedotteessa.

Ulkomaiset yritykset ovat tulleet Suomeen yleisimmin yritysostojen avulla.

Terveysteknologia vastaa myös yhä suuremmasta osasta yrityssektorin arvonlisää. Vuonna 2018 sen osuus oli 0,84 prosenttia.

Samaa kokoluokkaa ovat esimerkiksi kaivosala (0,78 prosenttia), kumi- ja muoviteollisuus (0,85 prosenttia) ja kulkuneuvojen valmistus (0,94 prosenttia).

Satsaukset bioteknologiaan kannattivat

Etlan tutkijat arvioivat lääke- ja terveysalan nousun johtuvan muun muassa määrätietoisista satsauksista, joita meillä tehtiin bioteknologiaan vuosituhannen vaihteessa.

Jo 1990-luvulla Suomen vahvuuksiksi tunnistettiin poikkeuksellisen matalan kynnyksen avoin ja rakentava yhteistyö potilaiden, klinikoiden, viranomaisten, yliopistojen ja yritysten välillä.

Lisäksi meille on kertynyt osaamista ja innovatiivisuutta niin terveydenhuollossa kuin tutkimustoiminnassakin.

Alan tutkimus- ja kehitystoimintaa on myös tuettu. Martti Kulvikin mukaan tulokset viittaavat rohkean politiikan onnistumiseen.

”Monipuolisten elinkeinopoliittisten toimien tavoitteeksi asetettiin kansainvälisesti kilpailukykyisen yrityskeskittymän luominen. Toimenpiteet kohdistuivat jälkikäteen arvioituna jopa yllättävän tarkasti juuri tässä tutkimuksessa tarkastelluille aloille.”

Tutkijat korostavat, että lääke- ja terveysteknologian menestys vaatii edelleen uusia panostuksia ja yhteistyön jatkumista.

Heidän mukaansa Suomessa tulee säilyttää maaperä, johon globaalit jätitkin haluavat asettua ja sijoittaa tuotannon lisäksi myös tutkimus- ja kehitystoimintaansa.

Kerro meille mielipiteesi!

 

Anna palautetta

Lisää uutisia