Lääketieteellinen kuvantaminen saa testilaboratorion

Oulun yliopisto ja Oulun ammattikorkeakoulu perustavat lääketieteellisen kuvantamisen opetus- ja testilaboratorion.

Suomessa ainutlaatuinen testausympäristö tarjoaa alan tutkijoille ja yrityksille monipuoliset mahdollisuudet testata ja kehittää uusia laitteita ja kuvantamismenetelmiä.

Oulun yliopistolliseen sairaalaan sijoitettavan laboratorion fyysisiä ja virtuaalisia laitteita tullaan hyödyntämään myös yliopiston fysiikan, lääketieteen tekniikan ja säteilysuojelun täydennyskoulutuksessa.

Lisäksi laitteita käytetään ammattikorkeakoulun röntgenhoitajakoulutuksessa.

”Testiympäristön avulla pystymme tarjoamaan ensiluokkaista koulutusta tulevaisuuden säteilyn ja lääketieteellisen kuvantamisen käyttäjille hyvinvoinnin ja terveyden alalla”, sanoo professori Miika Nieminen Oulun yliopistosta.

”Samalla voimme vastata Pohjois-Pohjanmaan kasvavaan osaavien terveys- ja hyvinvointiteknologian ammattilaisten kysyntään.”

Viisi pilottia yrityskumppanien kanssa

Testilaboratorion rakentaminen käynnistyy tammikuussa 2021. Kaksivuotisen hankkeen budjetti on 432 000 euroa, josta yliopiston osuus on 250 000 ja ammattikorkeakoulun 182 000 euroa.

Hanke on saanut Eakr-rahoitusta Pohjois-Pohjanmaan liitolta.

Laboratorion soveltuvuutta opetukseen, laitetestaukseen sekä kehitys- ja innovaatiotoimintaan havainnollistetaan yhdessä yrityskumppanien kanssa viidessä pilotissa.

Nykyaikainen testausympäristö mahdollistaa myös potilaiden kuvantamisen menetelmäkehitystyön loppuvaiheessa.

(Kuva: Scanstockphoto) Tulevassa testilaboratoriossa voidaan opetuksen, tutkimuksen ja laitekehityksen lisäksi myös kuvantaa potilaita.

Kerro meille mielipiteesi!

 

Anna palautetta

Lisää uutisia