Laboratorio toimii, kun sen tiedonhallinta toimii

”Mittaus ja mitattujen tietojen jalostus ovat tieteellisen tutkimuksen peruspilareita. Tietoja varten tarvitaan puolestaan toimiva järjestelmä, jossa niitä voi käsitellä ja analysoida ja jossa ne säilyvät jatkokäsittelyjä varten.”

Näin kiteyttää Innovatics Oy:n perustaja ja nykyinen hallituksen puheenjohtaja Pertti Kantola perusteen yhtiön tuottamien palveluiden tarpeelle.

Innovatics on ohjelmistoyritys, joka kehittää ja myy tutkimuksen tiedonhallinnan ja omistajahallinnon järjestelmiä.

Yrityksen InnoLIMS-nimistä tiedonhallintajärjestelmää käytetään muun muassa tutkimus-, ympäristö-, tuotanto- ja rakennetutkimus- sekä maanrakennusalan laboratorioissa.

”Meidän asiakkaamme toimivat maalla, merellä, ilmassa, maan alla”, Kantola kuvaa.

”Esimerkiksi suuri osa Suomen säteilymittauksista kulkeutuu kirjattaviksi meidän järjestelmiimme.”

Yli neljä vuosikymmentä kokemusta

Kun Innovatics vuonna 1986 aloitti, se oli kahden hengen hanke. Pertti Kantolan itsensä lisäksi ainoa työntekijä oli hänen vaimonsa Marianna Kantola, joka on epäorgaanisen ja analyyttisen kemian asiantuntija, FM.

Ennen firman perustamista liikeidea oli kytenyt Pertti Kantolan päässä pitkään. Kun hänellä tuli täyteen kymmenen vuotta tietotekniikan ammattilaisena ja vuosi tietohallintopäällikön tehtävissä, aika oli vihdoin kypsä sen ajan startup-yritykselle.

”Kemian alalla oli silloin aika vähän ohjelmistotarjontaa, ja moni yritys kirjoitti tuloksensa vielä paperille”, hän muistelee.

Tietokantapohjaisten järjestelmien näytetietojen talletusrakenne oli tuolloin määritetty siten, että sitä oli hankala jälkikäteen muuttaa.

”Järjestelmät eivät siis tukeneet uusien ominaisuuksien lisäämistä niin, että ne linkittyisivät kokonaisuuteen.”

Kun laskentataulukko-ohjelmisto Excel tuli markkinoille, monet ihastuivat sen helppoon muokattavuuteen. Kantolan mukaan Excelin käyttö on kuitenkin hankalaa, kun dataa on paljon.

”Excel-taulukoita kertyy silloin aika monta, ja tuloksia aletaan helposti merkitä vääriin paikkoihin. Ja yritäpä piirtää kymmenen vuoden käppyrä koko tietomäärästä.”

Ruorissa jo seuraava sukupolvi

Innovaticsilla on alusta lähtien ollut kaksi tuotelinjaa. Laboratorioiden tiedonhallintajärjestelmä kantoi alkuun nimeä InnoLAB. Toinen palvelu Oskari osakerekisteri toi helpotuksen yrityksille osakerekisterin hoitoon ja tuo osakeomistuksen helpommin tavallisen ihmisen ulottuville.

Ensimmäiset ohjelmistot asennettiin suoraan asiakkaiden koneisiin. Kun internetin käyttö yleistyi 2000-luvun alussa, InnoLAB laajentui selainpohjaiseksi ja uusi versio sai nykyisen nimensä InnoLIMS.

”InnoLIMS on kokonaisuus, joka lähtee näytteistä ja niistä tehdyistä määrityksistä. Näytteet voidaan koota projektiin, ja niitä pystytään hinnoittelemaan ja laskuttamaan. Tehtyjä työmääriä voidaan seurata ja kohdentaa eri laboratorioihin”, Kantola kuvailee.

InnoLIMS-järjestelmä sisältää myös Extranet-käyttöliittymän, joka helpottaa laboratorion ja sen omien asiakkaiden välistä tiedonkulkua.

”Yritysten asiakkaat pystyvät Extranetin kautta tilaamaan näytetutkimuspyyntöjä, ja yritys pystyy näyttämään näille saamansa tulokset.”

Pertti ja Marianna Kantolan kaksi poikaa kasvoivat yhtä jalkaa firman kanssa. Molemmat aloittivat kokopäivätyön perheyrityksessä valmistuttuaan 2000-luvun alussa DI-opinnoistaan.

Innovaticsin nykyinen toimitusjohtaja, DI Pekka Kantola on erikoistunut tietotekniikkaan ja vastaa osakerekisterisektorista. Teknistä fysiikkaa opiskellut DI Panu Kantola toimii InnoLIMS-linjan tuotepäällikkönä.

”Pekan ja Panun työpanos on ollut yritykselle ratkaiseva. Se on lisännyt meidän kykyämme uudistaa ohjelmia ja toimittaa niitä asiakkaille.”

Innovaticsille on erityisen tärkeää myös toiminnan vastuullisuus. Yrityksen käyttämä sähkö syntyy tuulivoimalla, ja kaikki kierrätetään. Kertakäyttöisten sijaan jokaisella työntekijällä on omat, pestävät käsipyyhkeet.

Pohjana pitkäaikaiset asiakassuhteet

Innovaticsin asiakaskunta tulee eri puolilta Suomea. Jonkin verran asiakkaita on myös ulkomailla.

Pertti Kantolan mukaan yritys tavoittelee tulevaisuudessa yhä kansainvälisempiä markkinoita, toki resurssien puitteissa.

”Kansainvälistymistä on hidastanut lähinnä se, että asiakkaita on Suomessa ollut niin paljon”, hän naurahtaa.

”Muuten meillä olisi kyllä mahdollisuus laittaa InnoLIMS pyörimään missä päin maailmaa tahansa.”

InnoLIMS räätälöidään aina kullekin asiakkaalle sopivaksi. Käyttäjän on myös helppo mukauttaa järjestelmää itse tarpeidensa mukaan.

”Ohjelmisto ei aseta rajoja sille, mitä tutkitaan. Jos esimerkiksi haluaa tutkia muurahaishapon määrää kasviksissa, on helppoa perustaa sitä varten uusi menetelmä.”

Asiakkaiden järjestelmissä ei ole koko yrityksen taipaleen aikana ilmennyt suunnittelemattomia käyttökatkoja. Luottamus tuotteeseen onkin Kantolan mukaan kestävän asiakassuhteen avain.

”Pari yritystä on ollut asiakkainamme 1990-luvun lopulta lähtien ja käyttänyt siitä lähtien samaa järjestelmää.”

Pitkäaikaisten asiakassuhteiden taustalla on myös hyvä ja ystävällinen palvelu. Apu mahdollisiin ongelmiin annetaan aina mahdollisimman nopeasti.

”Pidämme asiakkaistamme hyvää huolta”, Pertti Kantola tiivistää olennaisen.

 

Pertti Kantola


Työ:
Innovaticsin yritysasiantuntija.
Koulutus: Filosofian lisensiaatti (matematiikka).
Perhe: Vaimo ja kolme lasta.
Harrastukset: Valokuvaus, metsänhoito ja ajanvietto lastenlasten kanssa.
Tärkein uraoppi: Ystävällisyydellä selviää vaikeistakin paikoista.

Kerro meille mielipiteesi!

 

Anna palautetta

Lisää uutisia