Lannoitesäkit kerättiin maatiloilta kierrätykseen

Käytettyjä muovisäkkejä kerättiin maatiloilta tänä vuonna kierrätykseen peräti 673 000 kilon verran.

Määrä on yli 60 000 kiloa viimevuotista suurempi. Nyt talteen saatiin noin 70 prosenttia kaikesta kierrossa olevassa materiaalista.

Keräyspottia kasvatti etenkin se, että lannoite- ja siemensäkkien lisäksi mukana oli entistä enemmän rehusäkkejä.

Vuosittaisen Reilu teko -kampanjakeräyksen toteuttajia ovat muun muassa 4H-järjestö, lannoitevalmistaja Yara, maatalouskauppa Hankkija sekä ympäristöhuoltoyhtiö Lassila & Tikanoja.

Kerätty muovi kierrätetään uusiokäyttöön esimerkiksi vannenauhaksi saha- ja rakennusteollisuuden tarpeisiin.

Kampanja on myös tärkeä nuorten 4H-kerholaisten työllistäjä. Monet nuoret saavat ensimmäiset kesätyökokemuksensa säkkien keräyspisteiden hoitajina.

(Kuvassa) Viisitoistavuotias sipoolainen 4H-nuori Sandra Jensen sai Reilu teko -keräyksen kautta kesätöitä tänä vuonna jo kolmannen kerran.

Kerro meille mielipiteesi!

 

Anna palautetta

Lisää uutisia