Maatalouden sivuvirroille markkinapaikka

Suomessa on otettu käyttöön maatalouden sivuvirtojen markkinapaikka. Uusi kiertotalouspalvelu toimii osoitteessa www.kiertoasuomesta.fi.

Markkinapaikka on tiettävästi alallaan maailman ensimmäinen.

Yksinkertaisen kiertotyökalun kehitti Maa- ja metsätaloustuottajain keskusliitto MTK. Palvelua pilotoitiin keväällä Pirkanmaalla ennen kuin se elokuussa laajennettiin valtakunnalliseksi.

Markkinapaikka tarjoaa maatiloille maksuttoman foorumin, jolla ne voivat myydä erilaisia materiaaleja lannasta muoviin ja hävikkirehusta maatalouskoneiden varaosiin.

”Maatalouden monipuoliset sivuvirrat ja tiloilta löytyvät materiaalit saadaan nyt jatkojalostukseen tai uuteen käyttöön”, kertoo MTK:n elinkeinojohtaja Marko Mäki-Hakola.

Hänen mukaansa palvelussa on jo tarjolla esimerkiksi paalimuovia, tyhjiä tynnyreitä ja kuormalavoja.

Markkinapaikka sisältää myös MTK:n jäsenille tarkoitetun maatalousmuovien noutopalvelun.

Maatalousmuoveja kertyy Suomessa vuosittain noin 12 000 tonnia. Paalikalvomuovien osuus koko määrästä on 7 000 tonnia.

(Kuvassa) Uuden palvelun avulla saadaan muun muassa paalimuovit kiertoon.

Kerro meille mielipiteesi!

 

Anna palautetta

Lisää uutisia