Muovia korvaava Sulapac keräsi ennätysrahoituksen

Muovia korvaavan materiaalin keksinyt startup-yhtiö Sulapac on kerännyt 15 miljoonan rahoituksen toimintansa kasvattamiseen.

Investointien myötä Sulapac pystyy lisäämään materiaalituotantoaan ja jatkamaan uusien reseptien kehittämistä.

Yritys haluaa esimerkiksi rakentaa ruiskuvalettavasta Sulapac Universal -materiaalista nykyistä joustavamman version.

Rahoittajiin kuuluvat muun muassa Chanel, Mousse Partners, Sky Ocean Ventures, Bonnier Ventures ja Lifeline Ventures sekä joukko yksityisiä sijoittajia.

”Olemme innoissamme siitä, että nämä kansainväliset toimijat tunnistavat innovaatiomme potentiaalin ja tukevat missiotamme pelastaa maailma muoviroskalta”, sanoo Sulapacin toimitusjohtaja Suvi Haimi.

Chanel osallistui suomalaisyrityksen rahoituskierrokseen jo toisen kerran. Haimin mukaan tämä kertoo vastuullisuuden kasvavasta merkityksestä luksustuotemarkkinoilla.

Sulapacin mikromuoviton materiaali on jo tullut tutuksi muun muassa kosmetiikan ja korujen pakkauksista.

Lue myös: Sulapac palkittiin taas – Muoviton muovi valloittaa maailmaa.

Biohajoava juomapilli markkinoille

Tuore aluevaltaus on biohajoava juomapilli, jonka Sulapac on kehittänyt yhdessä Stora Enson kanssa. Pilli on yrityksen muiden tuotteiden tavoin täysin mikromuoviton.

”Suunnittelussa on jäljitelty luontoa. Jos pilli sattuisi päätymään mereen, se hajoaa yhtä nopeasti kuin koivunlehti, ekosysteemiä vahingoittamatta”, Haimi kertoo.

Ensimmäisten joukossa uutuuden on ottanut käyttöön Finnair, joka korvaa sillä muoviset ja paperiset pillit Helsingin lentoaseman odotusauloissa.

Uutuuspillejä käyttävät myös muun muassa ruokalähettipalvelu Wolt ja alkoholijuomayhtiö Altia. Lisäksi pilleistä juodaan hotelleissa ja kahviloissa.

Kuluttajamyynti käynnistyy tammikuussa 2020 Verkkokauppa.com- ja Biofutura.com-verkkomyymälöissä.

Lue myös: Suomalaiskeksintö tekee pilleistä biohajoavia.

(Kuva: Sulapac Oy) Sulapacin biohajoavat juomapillit tulevat markkinoille maailmanlaajuisesti. Ne valmistetaan nykyisillä muovipillien tuotantolinjoilla.

Kerro meille mielipiteesi!

 

Anna palautetta

Lisää uutisia