Muovipakkaukset kiertävät entistä paremmin

Kotitaloudet kierrättivät vuonna 2018 muovipakkauksia keskimäärin kahden kilon verran henkeä kohden. Pakkauksia saatiin kuluttajilta kierrätykseen yli kuusi miljoonaa kiloa enemmän kuin vuonna 2017. Tämä merkitsee 59 prosentin kasvua.

Suomen Uusiomuovi Oy:n mukaan suosiotaan kasvattavat etenkin kiinteistöjen yhteydessä olevat keräyslaatikot. Kiinteistökeräyksessä nousua oli peräti 180 prosenttia.

Käytettyjä pakkauksia tuodaan yhä eniten Rinki-ekopisteisiin, mutta kiinteistökeräyksen ennakoidaan nousevan ykköseksi ohi Rinki-pisteiden vuonna 2020.

Kun pantilliset pakkaukset otetaan mukaan, Suomessa kerättiin viime vuonna yli 40 000 tonnia muovipakkauksia. Näin liki joka kolmas markkinoille tuotu pakkaus saatiin kiertoon.

 

Aluekeräys tehostuu

Pakkaustuottajien on säädösten mukaan järjestettävä kuluttajille 500 maksutonta keräyspistettä. Kaikissa 10 000 asukkaan taajamissa on oltava vähintään yksi piste.

Tuottajayhteisö Suomen Uusiomuovi on laajentanut Rinki-ekopisteiden verkostoa niin, että pisteiden kokonaismäärä on nyt 615. Lähikuukausien mittaan saadaan keräyspiste jokaiseen yli 4 000 asukkaan kuntaan.

 

Erityisen hyvin kiertävät pantilliset pakkaukset, mutta kaikkien muidenkin muovipakkausten kierrätys on entistä paremmalla tolalla.

Kerro meille mielipiteesi!

 

Anna palautetta

Lisää uutisia