Muuttuva ilmasto mullistaa suojelualueiden oloja

Ilmastonmuutos vaikuttaa yhä enemmän luonnonsuojelualueiden olosuhteisiin, lajeihin ja luontotyyppeihin.

Tämä käy ilmi vuosina 2017–2019 toteutetun Suojelualueet muuttuvassa ilmastossa (SUMI) -hankkeen tuloksista.

Suomen ympäristökeskuksen vetämään hankkeeseen osallistuivat myös muun muassa Ilmatieteen laitos sekä Helsingin ja Lapin yliopistot.

Lämpöolojen ennustetaan muuttuvan selvästi sekä talvella että kesällä. Nykyinen talvi-ilmasto voi vuosisadan loppuun mennessä hävitä monilta Lapin luonnonsuojelualueilta kokonaan.

Kesäaikainen lämpösumma muuttuu nopeimmin Etelä-Suomen alavilla suojelualueilla.

Pahimmassa vaarassa pohjoiset lajit

Kun ilmasto lämpenee, haavoittuvimmassa asemassa ovat eliölajit, jotka ovat tottuneet pohjoisen viileisiin oloihin muun muassa tunturi- ja suoympäristöissä.

Suojelualueiden avulla ilmastonmuutoksen kielteisiä vaikutuksia esimerkiksi lintulajeille voidaan kuitenkin lieventää.

Linnuston kannalta nykyinen suojelualueverkosto on oikeansuuntainen, mutta Etelä- ja Keski-Suomessa metsien verkosto pitäisi laajentaa.

Jotta metsien ekosysteemipalvelut ja sopeutumiskyky voidaan turvata, avainasemassa on metsien monimuotoisuus.

Suojelumetsäkin sitoo hiiltä 

Hankkeessa kehitettiin laskentamenetelmä, jonka avulla voidaan arvioida metsän käsittelytapojen ja ilmastonmuutoksen vaikutuksia metsien hiilitaseeseen.

Alustavien tulosten mukaan puuston ja metsämaan hiilivarasto kasvaa sekä suojelumetsä- että talousmetsäskenaariossa vuosina 2013–2099.

Suojelumetsä sitoo hiiltä hitaammin kuin talousmetsä, mutta se säilyy hiilen nieluna koko tarkastelujakson ajan.

Kun yhdistetään hiilitasearviot luonnon monimuotoisuutta kuvaaviin paikkatietoaineistoihin, suojelualuesuunnittelussa voidaan priorisoida sekä ilmastohyödyiltään että luontoarvoiltaan parhaat kohteet.

(Kuva Juha Pöyry/Syke) Tulevaisuudessa vaikein tilanne on tunturien ja rannikon luontotyypeillä, joilla ei ole tilaa siirtyä, kun olosuhteet muuttuvat.

Kerro meille mielipiteesi!

 

Anna palautetta

Lisää uutisia