Nanotutkijalle mittava rahoitus kvanttitekniikan kehittämiseen

Jyväskylän yliopiston apulaisprofessori Juha Muhonen on saanut 1,6 miljoonan Starting Grant -rahoituksen Euroopan tutkimusneuvostolta (ERC).

Erittäin kilpailtu ERC-rahoitus myönnetään lupaaville nuorille tutkijoille uraauurtaviin projekteihin.

Juha Muhosen tutkimusryhmä kehittää piihin perustuvia kvanttiteknologioita. Tutkimustyön toivotaan edistävän esimerkiksi kvanttitietokoneen tai tarkkojen kvanttianturien syntyä.

Juuri piipohjaiset kvanttikomponentit olisi Muhosen mukaan helppo integroida nykyisen elektroniikan ja fotoniikan kanssa.

Yksittäisten kvanttikomponenttien toiminta piissä on jo näytetty toteen, mutta niiden kytkeminen toisiinsa on hankalaa. Muhonen toivoo ratkaisevansa ongelman ERC-rahoituksen avulla.

”Projektimme tavoitteena on tuottaa kytkentä kvanttikomponenttien välille toteuttamalla uudenlainen hybridialusta, jossa komponentit yhdistetään nano-optomekaanisiin rakenteisiin”, Muhonen kertoo.

Jos hybridialustan rakentaminen onnistuu, kyseessä on suomalaistutkijan mukaan läpimurto piikvanttiteknologioiden laajamittaisessa hyödyntämisessä.

Juha Muhonen työskentelee Jyväskylän yliopiston Nanotiedekeskuksessa ja fysiikan laitoksessa. Hän sai myös Suomen Akatemian akatemiatutkijan rahoituksen kesäkuussa 2019.

(Kuvassa) Juha Muhosen ERC-hankkeen tähtäimessä on hybridialusta kvanttikomponenttien yhdistämiseen.
Kuva: Jyväskylän yliopisto

Kerro meille mielipiteesi!

 

Anna palautetta

Lisää uutisia