Neste suunnittelee Naantalin jalostamonsa lakkauttamista

Neste suunnittelee jalostamotoimintojensa uudelleenjärjestelyjä.

Naantalin jalostamo lakkautettaisiin. Toiminta Naantalissa keskittyisi terminaali- ja satamatoimintoihin.

Porvoon jalostamoa kehitettäisiin kohti uusiutuvien ja kierrätysraaka-aineiden prosessointia.

Yhtiö ilmoittaa aloittavansa yt-neuvottelut henkilöstön edustajien kanssa Öljytuotteet-liiketoimintayksikössä ja sen tukitoiminnoissa Suomessa.

Jos suunnitelmat toteutuvat, ne tarkoittavat enimmillään 470 työpaikan vähennystä. Mukaan kuuluvat mahdolliset ulkoistukset.

Toimenpiteillä tavoitellaan noin 50 miljoonan euron vuosittaisia säästöjä kiinteissä kustannuksissa.

Korona pudottanut kysyntää

Koronapandemia on Nesteen mukaan vauhdittanut perinteisten öljytuotteiden kysynnän laskua merkittävästi, eikä kysynnän odoteta elpyvän sitä edeltävälle tasolle.

Kysyntä on muutenkin siirtymässä fossiilisista öljytuotteista uusiutuviin vaihtoehtoihin.

“Energia-alan muutos tapahtuu oletettua nopeammin”, sanoo Nesteen toimitusjohtaja Peter Vanacker yhtiön tiedotteessa.

”Naantalin jalostamon lähiaikoina edessä olevat käyttö- ja kunnossapitoinvestoinnit eivät olisi järkeviä eivätkä kestäviä tilanteessa, jossa öljynjalostuksessa on globaalisti suurta ylikapasiteettia.”

”Aika tälle uutiselle ei ole paras mahdollinen, ja se on erittäin valitettava monelle meistä”, Vanacker sanoo.

”Suunniteltuja toimenpiteitä jalostamojemme toimintojen kehittämiseksi tarvitaan kuitenkin pikaisesti säilyttääksemme jalostustoiminnan ja sen strategiset kyvykkyydet Suomessa ja turvataksemme Öljytuotteet-liiketoiminnan kilpailukyvyn.”

(Kuva: Neste Oyj) Vuonna 1957 perustettu Naantalin jalostamo on Suomen ensimmäinen öljynjalostamo.

Kerro meille mielipiteesi!

 

Anna palautetta

Lisää uutisia