Nesteen leivissä – Veljekset kuin Lehmukset

Omena ei kauas puusta putoa, ainakaan Lehmuksen suvussa.

Öljy-yhtiö Nesteen tutkimus- ja kehitysjohtaja Petri Lehmus, 48, on peruskoulutukseltaan kemiantekniikan diplomi-insinööri.

Sama tutkintotodistus on taskussa hänen veljellään Matti Lehmuksella, 45, joka työskentelee Nesteen Renewables platform -liiketoiminta-alueen johtajana.

Teknillisestä korkeakoulusta valmistui aikoinaan kemianinsinööriksi myös kaksikon isä Pekka Lehmus (1942–1999), joka hänkin teki työuransa Nesteen palveluksessa.

Veljesten isoisä, vuorineuvos Jaakko Lehmus (1913–2006) oli puolestaan Kemiran varatoimitusjohtaja, Typpi Oy:n pitkäaikainen toimitusjohtaja – ja kemian diplomi-insinööri.

Kemia tieteenä tai ammattina ei silti hallinnut kotikeskusteluja.

”Ei meille mitenkään tuputettu aihetta eikä tuupittu alalle”, Matti Lehmus muistelee.

”Isä ei halunnut vaikuttaa meidän valintoihimme, mutta kyllä hän varmaan oli niistä sitten mielissään”, isoveli arvelee.

Isovanhemmat sen sijaan riemuitsivat avoimesti, kun pojanpojat vuorollaan ilmoittivat suuntaavansa Otaniemeen. Isoäiti Riitta Lehmuskin kun sattui olemaan Otaniemen kemistejä.

”Molemmat olivat kemistejä henkeen ja vereen ja aivan innoissaan, kun me seurasimme heidän jalanjälkiään”, Petri Lehmus naurahtaa.

Matti Lehmuksen mukaan intoa riitti läpi lastenlasten opiskeluvuosien.

”Isoisää ja mummia kiinnosti kaikki, mitä ikinä kerroimmekaan opinnoistamme. Teekkarilaulutkin irtosivat heiltä helposti vielä yli 80-vuotiaina. Ja meillä puolestamme oli ainakin yksi takuuvarma paikka, minne saada kaupaksi kevään Äpy tai Julkku.”

Lue numerossa 5/2019 ilmestynyt juttu kokonaisuudessaan täältä.

(Kuvassa) Matti Lehmus (vas.) ja Petri Lehmus ovat ylpeitä työstään innovatiivisen suomalaisyrityksen riveissä. ”Neste on edelläkävijä uusiutuvien vaihtoehtojen luomisessa fossiilisille polttoaineille”, veljekset muistuttavat.
Kuva Kari Långsjö.

Kerro meille mielipiteesi!

 

Anna palautetta

Lisää uutisia