Nesteen toimitusjohtaja Peter Vanacker eroaa tehtävästään

Neste Oyj:n toimitusjohtaja Peter Vanacker on ilmoittanut eroavansa yhtiöstä. Hän jättää tehtävänsä viimeistään kesäkuussa 2022.

Neste kertoo aloittavansa Vanackerin seuraajan etsinnän välittömästi.

”Kiitän lämpimästi Peteriä hänen suuresta työstään Nesteen transformaation vauhdittamisessa globaaliksi uusiutuvien ja kiertotalousratkaisujen yritykseksi, jolla on kunnianhimoiset ilmastotavoitteet”, sanoo Nesteen hallituksen puheenjohtaja Matti Kähkönen tiedotteessa.

”Näiden kolmen vuoden aikana Neste on uudistanut ja toteuttanut kasvustrategiaansa, tullut globaaliksi yhtiöksi ja laajentunut uusille markkina-alueille. Samalla yhtiön taloudellinen tulos on ollut vakaa ja Neste on saavuttanut pitkän aikavälin taloudelliset tavoitteensa sekä tuottanut lisäarvoa sekä osakkeenomistajille että muille sidosryhmille.”

Myös Peter Vanackerin mukaan kolme vuotta Nesteen toimitusjohtajana on ollut kasvun ja transformaation aikaa.

”Olen erittäin kiitollinen mahdollisuudesta johtaa tätä yritystä erinomaisen johtoryhmän kanssa ja Nesteen hallituksen tuella. Olemme yhdessä mahdollistaneet laajentumisen uusille markkinoille ja kehittäneet yritykselle uusia kasvualueita sekä asettaneet itsellemme korkeat vastuullisuustavoitteet”, Vanacker sanoo.

(Kuva Neste Oyj) ”Neste on vahva yritys, jolla on upea kulttuuri, ja tiedän, että Nesteen sitoutunut henkilöstö vie strategian toteuttamista määrätietoisesti eteenpäin”, yhtiön jättävä toimitusjohtaja Peter Vanacker sanoo.

Kerro meille mielipiteesi!

 

Anna palautetta

Lisää uutisia