Nuori kemia -paneeli viestii alan mahdollisuuksista

Kemianteollisuus ry:n uusi Nuori kemia -paneeli on aloittanut syksyn toimintansa.

Paneelin tarkoitus on innostaa suomalaisnuoria opiskelemaan kemiaa ja muita luonnontieteitä.

Lisäksi paneeli pyrkii tekemään tunnetuksi kemian alan työmahdollisuuksia.

Panelistit Onerva Aalto, Sara Akural, Anni Hautala, Leo Hannolainen, Salla Heinonen, Antti Hernesniemi, Amanda Kurka, Roosa Oja-Lipasti, Matias Schildt ja Julia Tofferi saavat alkajaisiksi koulutusta viestintään ja vaikuttamiseen.

He pääsevät myös tutustumaan kemianteollisuuden yrityksiin ja järjestämään ohjelmaa kevään 2021 ChemBio Finland -tapahtumaan.

Panelistien kausi kestää lukuvuoden verran eli jatkuu toukokuun loppuun saakka.

”Halutessaan he saavat jatkaa paneelissa myös seuraavan kauden. Nykyisistä panelisteista neljä on ollut mukana jo aiemmin”, kertoo osaamisen ja vetovoiman asiantuntija Auli Piiparinen Kemianteollisuus ry:stä.

Nykyisen paneelin ikähaitari on 17–24 vuotta, mutta panelisteiksi voivat hakea kaikki vähintään 13- ja enintään 29-vuotiaat kemiasta kiinnostuneet nuoret kaikkialta Suomesta.

Pääkanavana Instagram

Panelistien tärkein viestintäkeino on sisällön luominen sosiaalisen median Nuori kemia -kanaviin. Niistä he ovat valinneet pääkanavakseen Instagramin.

Nuorella kemialla on oma sivu myös Facebookissa.

”Heidän julkaisujaan jaetaan myös Kemianteollisuus ry:n Instagram-, LinkedIn-, Twitter- ja Facebook-tileille”, Piiparinen kertoo.

Kemia-lehti kannustaa osaltaan nuoria panelisteja lahjoittamalla heille lehden vuosikerran.

Päivi Ikonen

(Kuva Kemianteollisuus ry) Panelisteista kokoontuivat kuvaan Roosa Oja-Lipasti (vas.), Leo Hannolainen, Salla Heinonen, Antti Hernesniemi, Matias Schildt ja Anni Hautala.

Kerro meille mielipiteesi!

 

Anna palautetta

Lisää uutisia