Nyt se on varmaa – Harjavallan vihreä vetylaitos toteutuu

Suomalainen P2X Solutions Oy on tehnyt investointipäätöksen maan ensimmäisestä teollisen mitan vihreän vedyn tuotantolaitoksesta.

Noin 70 miljoonaa euroa maksavaa laitosta ryhdytään rakentamaan Harjavaltaan kuluvan vuoden syksyllä. Vetylaitoksen lisäksi kaupungin suurteollisuuspuistoon nousee metanointiyksikkö.

Päätöstä edelsi rahoituskierros, jonka aikana P2X allekirjoitti useita rahoitussopimuksia kotimaisten ja kansainvälisten sijoittajien ja kumppanien kanssa.

Lisäksi yhtiö sai loppuvuodesta 2021 tiedon työ- ja elinkeinoministeriön 26 miljoonan euron tuesta sekä Ilmastorahaston 10 miljoonan pääomalainasta.

Viimeksi P2X sopi viiden miljoonan euron pääomasijoituksesta sekä 20 miljoonan euron oman pääoman ehtoisesta pääomalainasta Prime Capital AG:n kanssa.

Prime Capital on riippumaton saksalainen omaisuudenhoitoyhtiö, joka on erikoistunut vaihtoehtoisiin sijoituksiin ja kansainvälisiin infrahankkeisiin.

Suunnittelukumppaneiksi Fimpec ja Sweco

P2X Solutions on solminut puitesopimukset hankkeen konsultointi- ja hankintapalveluista sekä laitossuunnittelusta kahden projekti- ja konsulttiyhtiön Fimpecin ja Swecon kanssa.

Sweco toimi P2X:n kumppanina jo Harjavallan laitoksen toteutettavuussuunnittelussa.

Vuonna 2024 käynnistyvä laitos tuottaa vihreää vetyä täysin päästöttömästi elektrolyysillä vedestä uusiutuvilla energialähteillä. Laitoksen kapasiteetiksi tulee 20 megawattia.

Osan vedystä P2X jatkojalostaa uusiutuviksi synteettisiksi polttoaineiksi, kuten synteettiseksi metaaniksi.

Prosessin sivuvirtoina syntyvät lämpö ja happi voidaan hyödyntää teollisissa prosesseissa.

Aiheesta aiemmin:

Harjavallan vihreälle vetylaitokselle 26 miljoonan investointituki

Suomen ensimmäinen vihreän vedyn tuotantolaitos Harjavaltaan

Vihreän vedyn tuotantolaitoksen suunnittelu käyntiin

Kerro meille mielipiteesi!

 

Anna palautetta

Lisää uutisia