Oppivelvollisuuden pidennys ei auta haluttomia

KULUVA SYKSY kyyditsi kouluun nekin, joiden mielestä peruskoulun yhdeksän luokkaa olisivat riittäneet. Oppivelvollisuus laajeni tästä syksystä alkaen toisen asteen opintoihin ja piteni samalla kahteentoista vuoteen.

Opinnot eivät kaikkia peruskoulun päättäneitä motivoi. Koulutuksen maksuttomuuskaan ei auta, jos kouluhaluttomuuden syy on toisaalla.

Osalla nuorista on heikot valmiudet opiskeluun, ja siihen on monta syytä elämäntilanteista kieliongelmiin ja oppimisvaikeuksiin.

VOIDAANKO OPPIA entisestä? Kun oppivelvollisuuslaki tuli Suomeen sata vuotta sitten vuonna 1921, ukkini Kaarlo Väisänen aloitteli työuraansa. Kiertokoulu oli opettanut vain ulkolukua, ja ukki oli käytännössä lukutaidoton.

Vaikka ukin lapsuudessa kaupungeissa oli jo kansakouluja, koulunkäynti ei ollut pakollista. Jotkut vastustivat oppivelvollisuutta, koska pelkäsivät sen tuottavan huonoja ja laiskoja työntekijöitä.

Väisälänmäelle saatiin oma koulu vasta vuonna 1935, laissa suotiin nimittäin maalaiskunnille 16 vuoden siirtymäaika. Kalle-ukki oli yksi kolmesta timpurista, jotka rakensivat kansakoulun omalle kylälle.

UKKINI OLI moniosaaja, kuten monet muutkin aikalaisensa. Paitsi kirvesmiehen työt hän osasi muurata uunin, veistää veneen ja tehdä kengät.

Sodan käynyt mies oli tottunut raskaaseen työhön ja vaatimattomiin oloihin. Viisikymmentäluvun alussa hän aloitti työt Poroveden sahalla Iisalmessa ja ehti työskennellä siellä parikymmentä vuotta ennen eläköitymistään 65-vuotiaana. Työviikot hän asui parakissa saha-alueella.

Kuusikymmentäluvun puoliväliin asti työviikko oli kuusipäiväinen. Matkaan oli lähdettävä jo sunnuntai-iltana. Linja-auto Iisalmeen kulki Lapinlahden kirkonkylältä, jonne ukki hiihti talvisin kantamukset selässään. Sulan veden aikaan matka taittui veneellä.

KÄYTÄNNÖN OSAAJASTA kehkeytyi lopulta aikuisiällä kova lukumies. Lukemaan, kirjoittamaan ja laskemaan ukin opetti kansakoulun käynyt Martta-mummoni, jonka myös muistan innokkaana lukijana.

Kun rahaa kirjoihin ei ollut, hyödynnettiin kirjastoa. Kun Kalle tuli työviikon jälkeen kotiin, oli hänellä aina lainakirja tai kaksi tuomisena vaimolleen.

Vaikka ukkini työelämä näyttäytyy karuna, nykynuoriltakaan ei haasteita puutu. Työelämä 2020-luvulla vaatii täysin toisenlaisia valmiuksia kuin viime vuosisadalla. Nyt kysytään oppimisen, tiedonhallinnan ja viestinnän taitoja sekä monikulttuurista yhteistyökykyä.

PERUSKOULU OPETTAA edellä mainittuja taitoja, tukee osallisuutta ja vahvistaa yhteiskunnan jäseneksi kasvamista. Koululaisten oppivelvollisuus on paikallaan.

Ammattiin oppimisen jättäisin kuitenkin oppivelvollisuuden ulkopuolelle ja vain halukkaille. Kukaan ei pakolla opi, jos kouluopetus ei maistu.

Kouluopintoja tärkeämpää olisi tarjota tukea elämänhallintaan ja työllistymiseen. Koulutusta tulisi olla tarjolla silloin, kun ihminen on siihen valmis.

VANHENEVASSA SUOMESSA ketään ei ole varaa jättää syrjään työelämästä.

Työelämään tulevat untuvikot eivät välttämättä heti loista taidoillaan tai ymmärrä työpaikan pelisääntöjä. Tarvitsemme kärsivällisyyttä ja erilaisuuden sietoa.

Uudet työntekijät täytyy perehdyttää tehtäviinsä. Kun tehtävät muuttuvat, tarvitaan lisäoppia. Myös työuran aikana pitää päästä täydennyskoulutukseen.

Ukkini elämästä voimme ottaa opiksi sen, että jos hinkua on, myöhemminkin ehtii – vaikka lukijaksi.

Kirsi Väisänen
Kirjoittaja on 50-vuotisjuhlavuottaan viettävän TTT-lehden päätoimittaja.

Kuva Juha Somby

Kerro meille mielipiteesi!

 

Anna palautetta

Lisää uutisia