Oulun yliopiston Vuoden alumni Kaisa Hietala puhuu kestävyydestä

Oulun yliopiston Vuoden alumniksi 2021 on valittu Kaisa Hietala. Valinnan teki Oulun yliopistoseura ry.

Nykyinen hallitusammattilainen on kokenut liiketoimintajohtaja, joka tunnetaan ympäristöllisesti kestävän bisneksen puolestapuhujana.

Oulun yliopisto kertoo kouluttavansa tulevaisuuden suunnannäyttäjiä kestävämmän, älykkäämmän ja inhimillisemmän maailman rakentamiseksi.

”Yliopiston kasvatti Kaisa Hietala on toteuttanut tätä tavoitetta työssään esimerkillisellä ja tuloksellisella tavalla”, sanoo professori Jouni Pursiainen.

Kaisa Hietalalla on kahdenkymmenen vuoden kokemus öljyteollisuudesta. Hän rakensi kymmenen vuotta Suomen menestyneimpiin kuuluvaa teollista innovaatiota, Nesteen uusiutuvien tuotteiden sektoria.

Hietalan aikana sektori nosti yhtiön markkina-arvoa 35 miljardia euroa samalla, kun sen liikevoitto nelinkertaistui. Hänellä oli keskeinen rooli Nesteen kehittymisessä maailman suurimmaksi uusiutuvan dieselin tuottajaksi.

Tätä nykyä Hietala on öljyjätti Exxon Mobilin ja pakkausyhtiö Smurfit Kappa Groupin hallituksen jäsen sekä kiertotalouslannoitteita valmistavan Tracegrow Oy:n hallituksen puheenjohtaja. Hietala on toiminut myös Kemiran hallituksessa.

Tutkinto myös Cambridgesta

Kaisa Hietala aloitti geofysiikan opinnot Oulun yliopistossa vuonna 1991. Lisäksi hän opiskeli kemiaa, geologiaa, maantiedettä ja ympäristötieteitä.

”Luonnontieteet kiinnostivat minua, ja Oulussa oli vahva luonnontieteellinen tiedekunta. Tuntui, kuin olisi astunut karkkikauppaan”, Hietala kertoo tiedotteessa.

Hietala valmistui filosofian maisteriksi vuonna 1995. Suomalaistutkinnon lisäksi hän on suorittanut maisterintutkinnon polaaritieteistä Cambridgen yliopistossa.

Kaisa Hietalan mielestä maailma tarvitsee kestäviä ratkaisuja monella toimialalla.

”Olen aina tykännyt kompleksisista, hankalista asioista. Pidän haasteista, joita ratkaistaan pitkäjänteisellä työllä. Koen, että tehtäväni on auttaa teollisen sektorin yrityksiä luomaan itsensä uudelleen, kohti vastuullista tulevaisuutta.”

(Kuva Mikko Törmänen/Oulun yliopisto) Kaisa Hietala on Oulun yliopiston 23:s Vuoden alumni. Ensimmäinen oli vuonna 1999 presidentti Martti Ahtisaari.

Kerro meille mielipiteesi!

 

Anna palautetta

Lisää uutisia